sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Daisy Kiss ja huikea arvonta, jossa kolme voittaa omavalintaiset Daisy Kiss tuoksut!


Oman tuoksuvuoteni suurimpia kohokohtia on nyt täällä. Olen vuosia käyttänyt Daisy tuoksuja ja omistanut mitä erilaisimmilla sävyillä ja kukkasilla koristeltuja Daisy tuoksupulloja ja myös Daisy kaulakoruja, jotka ovat pitäneet sisällään voidemaisen Daisy tuoksun. Daisy tuoksupullo on minulle kenties se kaikkein kaunein tuoksupullo kaikista, se joka avaa päivänkakkaroineen virallisesti kevätkauden alkavan kevään korvilla.
Tänä keväänä Daisy on somistautunut omaan makuuni todella upean sävyn hunnuttamaan asuun, onhan punainen lempivärejäni. Tuoksupullojen väritys on saanut inspiraationsa Marc Jacobsin muotikokoelmien kirkkaista, hehkuvista värisävyistä. Daisy Marc Jacobs Kiss-tuoksujen pullot on puettu huomiota herättävään kirkkaaseen pinkin sävyyn, jonka kerrotaan edustavan kiihkeän suudelmaan tunnelatausta ja siitä myöskin nimi "Kiss" eli "Suudelma". 
Daisy Marc Jacobs Kiss pitää sisällään kukkaisia ja hedelmäisiä tuoksuvivahteita ja ensisuihkautus on todella raikas tuulahdus tuttua Daisy tuoksua ja omaan tuoksunenään virkistävää sorbettia. Tuoksu avautuu pomelonektarin mehukkaalla tuoksulla, johon aavistus pionia ja ruusua sekoittuu. Ruusu tuo mieleen mummin kesämökin ruusupensaat ja luo sydämeen kotoisan lämpimän tunteen. Pehmeä, kermainen setripuu pyöristää jälkituoksun ja antaa sille lämpöä. Tuoksu asettuu kauniisti iholle ja rannetta tekee mieli tuoksutella vähän väliä. Daisy tuoksut yksinkertaisesti nostattavat mieltä ja luovat kesäistä mielialaa. 

Alkutuoksu: Pomelo, aprikoosinektari, kasteinen orvokki
Sydäntuoksu: Osmantuksen kukka, valkoinen pioni, vaaleanpunainen ruusu
Jälkituoksu: Kermainen setripuu, ambrox, myski

Daisy Eau so Fresh tuo markkinoille taasen todellisen yllättäjän, Daisy Eau so Fresh Kiss tuoksun, joka ei omaan tuoksunenääni edustakaan aiempia tuttuja Daisy ja Daisy Eau so Fresh tuoksuja, tutuiksi tulleilla nuoteillaan, vaan on jotain aivan uutta ja hyvin uniikki tuoksu. 

Daisy Eau so Fresh Kiss tuoksu aukenee hieman kirpeän sitruksisella colognemaisella tuoksulla, jossa on jopa aavistuksen uniseximäisiä tuoksuvivahteita. Daisy Eau so Fresh on Kiss kolmikon ehdottomista kirpein tuoksu ja samalla myskisin. Mandariinin kirpeys, mustaherukan tummuus ja roseepippuri yhdessä tekevät tuoksunuotteineen Eau so Fresh Kiss tuoksusta uniikin ja erilaisen. Lopputuoksun puiset nuotit antavat tuoksulle tummempaa syvyyttä. 

Alkutuoksu: Mandariinin lehdet, mustaherukka, roseepippuri
Sydäntuoksu: Pioni, kirsikankukan terälehdet, vaaleanpunainen ruusu
Jälkituoksu: Valkoinen puu, santelipuu, ambrox


Daisy Dream, joista Daisy Dream Kiss on jo neljäs Daisy Dream tuoksu ja joka on omaan tuoksunenääni joukon hurmaavin tuoksu. Aiempina tuoksuvuosina en ole lainkaan pystynyt arvioimaan, mikä on kolmikon ihastuttavin tuoksu, mutta Daisy Dream Kiss hurmaa niin suurella rakastumisella. Aivan kuten silloin, kun ilmestyi uusi ja upea Daisy Dream tuoksu tai se hetki, kun tuoksutin elämäni ensimmäistä Daisy tuoksua. 

Daisy Dream Kiss tuoksussa ovat omaan tuoksumakuuni kaikki palaset kohdallaan ja on myös iholla joukon pysyvin tuoksu. Ensituoksu on kirpeän hedelmäinen, mutta tuoksu asettuu huumaavan kauniilla ja aavistuksen makealla tavalla, kuin olisin keskellä marjaisinta ja kukkaisinta lämmintä kesäpäivää, jossa yhdistyy kaikki kesän lempituoksuni. 

Daisy Dream Kiss on kaunis ja hyvin naisellinen tuoksu, ihastuttavan pilvenpehmeä myöskin. Tuoksunuotit liittääkin yhteen omassa tuoksunenässäni ananas, joka tekee tuoksusta kivalla tavalla makean ja siltikin samalla raikkaan pirteän ja kukkaisen. Täydellinen tuoksu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Daisy Kiss tai Daisy Eau so Fresh Kiss olisivat jotenkin huonompia. Dream Kissin kanssa vain kävi heti sellainen hurmoksellinen tuoksurakastuminen ja ei se ole omalla kohdalla mikään ihmekään, koska tuoksussa on myös mukana omasta mielestä maailman ihaninta tuoksua eli raparperin tuoksua. 

Alkutuoksu: Mustaherukka, verigreippi, mehukas ananas
Sydäntuoksu: Valkoinen freesia, jasmiinin terälehdet, kirpeä raparperi
Jälkituoksu: Setripuu, myski, ambrox
Bloginihan täyttää tässä kuussa 3-vuotta ja siksi onkin erityisen ihana juttu, että saan arpoa myös teidän lukijoiden kesken kolme Daisy Kiss tuoksua. Eli kolme voittajaa ja kullekin yksi omavalintainen Daisy Kiss tuoksu tämän postauksen tuoksukolmikosta. Eli kannattaa lukea tuoksunuotit ajatuksella ja käydä vaikka kaupassa tuoksuttelemassa, jotta valintanne osuu juuri mieluisimman Daisy Kiss tuoksun kohdalle. Toisaalta tämän kolmikon kanssa ei voi mennä vikaan, kaikki ovat hyvin ihastuttavia tuoksuja ja pullotkin ovat kaikkinensa aivan yhtä hurmaavia.

Kommenttikenttään toivoisin luonnollisesti kuulevan teidän Daisy Kiss tuoksuvalinnan ja jos on jotain muutakin kerrottavaa Daisy tuoksuista, ovatko tuttuja, onko aiempaa suosikkia jne. Olisi aivan mahtavaa kuulla teidän tarinoita littyen Daisy tuoksuihin. Sillä itsellä Daisy tuoksuihin liittyy vuosien aikana monenlaisia muistoja, joita erityisesti Dream tuoksuja tuoksutellessa pääsen vielä muistelemaan, sillä Dream kokoelmani omaa kaikki ilmestyneet Dream tuoksut. 

Arvonnan säännöt ovat seuraavat: kaikille yksi arpa, koska tuoksut sponsoroi maahantuoja ja myös postittaa tuoksut kolmelle onnelliselle voittajalle. Anonyymeiltä toivoisin selkeää nimimerkkiä ja sähköpostiosoite on toki aina avuksi, jos voitto osuu kohdalle. 

Arvonta on voimassa 12.3 asti. Tasapuolisesti onnea kaikille arvontaan ja jos onni ei osu kohdalle, ihan mahtava meikkiarvonta on vielä tulossa blogini synttärikuukautena eli kannattaa pysyä kuulolla. 

Ihanan tuoksuvaa ja suloista sunnuntaita ja tulevaa uutta viikkoa kaikille ja koko sydämestäni onnea varmastikin vuoden ihanimpaan arvontaan. :)


Hinnat:
Daisy Marc Jacobs Kiss eau de toilette 50 ml, suositushinta 74,00 euroa

Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette 75 ml, suositushinta 81,00 euroa

Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette 50 ml, suositushinta 74,00 euroa

*Postauksen tuoksut ovat pr-näytteitä

154 kommenttia:

  1. Nyt kyllä tuli valinnanvaikeus :) Pitäis ihan käydä tuoksuttelemassa kaupassa. Mutta tottakai mukana arvonnassa ja sanotaan nyt ihan lonkalta vaikka tuo Daisy Dream Marc Jacob Kiss eau de toilette :)

    VastaaPoista
  2. hei!Ihana arvonta, nää pullot on niin ihastuttavia, sanat ei riitä!itselleni toivoisin Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette, rakastan kirpeitä tuoksuja ja metsäisyys plussaa.. Santtu64/sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Daisy kiss on suosikkini näistä! Ei ole aiempaa kokemusta Marc Jacobsin tuoksuista,olisi kiva päästä suihkauttelemaan!

    -A (antfin8@gmail.com)

    VastaaPoista
  4. Daisy Dream Kisssissä kuulostaisi olevan "nuotit kohdallaan". :) Daisy-tuoksut ovat minulle tuttuja vain blogeista. Onnittelut 3-vuotispäivän kunniaksi! <3
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  5. Arvonnassa mukana upean näköisiä pulloja ja varmaan ihana tuoksu:)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea ihanalle 3-vuotiaalle blogille! Dasy tuotteet eivät ole minulle tuttuja.. jos onnetar potkaisee, niin valitsen Daisy Eau so Fresh Kiss tuoksun♥ villatuta@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Daisy Marc Jacobs Kiss vaikuttaa tosi lupaavalta ja niin upea pullo. Nämä ovat täysin uusia tuttavuuksia minulle, mutta jo vain kokeilisin. T. Sari sarisus.kokko@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Voi mitä ihania tuoksuja!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Luulempa että tuo ensimmäinen tuoksu olisi minulle ihanin. Kesällä on niin mukava vähän tuoksutella, talvella villapaita-aikaan se jää vähemmälle. Teini-ikäiselle ostin kerran valkoisen Marcjabobs tuoksun ja hän ihastui siihen vallan.

    VastaaPoista
  10. Daisy Dream Kiss olisi mun valintani, aivan ihanalta kuulostaa! Marc Jacobsin Daisyt on tulleet jonkin verran tutuiksi ja Daisy Sorbet oli mun häätuoksuni, joten tunnearvoa näillä on myös :) Ihana arvonta! Onnea vielä kolmevuotiaalle :) shopaholicloveletters@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea 3-vuotiaalle :) Niin kauniita pulloja kaikki, mutta tuo viimeisin, eli Daisy Dream Kiss kuulostaa ehkä eniten siltä mun tuoksulta. Mukaan arvontaan. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Oi mitä ihanuuksia!!! Sinun ansiosta nämä on jo jonkin verran mulle tuttuja ja nyt on sellainen tilanne, että pikku hiljaa pitää hankkia uusi tuoksu itselle. - Joten tämä arvonta tuli juuri oikealla hetkellä :D

    Tällä kertaa voisin kokeilla Daisy Marc Jacobs Kiss tuoksua!

    Aurinkoista sunnuntaita Tiia <3

    VastaaPoista
  13. Daisy Dream Kiss olisi valintani ihan kuvauksen perusteella :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Voiku onni suosis!
    Tuoksuni ois so fresh Kiss.

    VastaaPoista
  15. Oi ihana, mikä väri !
    Olen käyttänyt Marc Jakobsin Daisy tuoksuja paljon ja jos onni ei osu, taidan tietää mitä ens viikolla lentokentältä ostan ;)
    Päivi
    p.helmet.l@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette kuulostaa tuoksulta, joka sopisi minulke.
    Aivan ihana arvonta ❤️
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa, so fresh voisi olla valintani.
    -Linda
    Lindabjork.bjrk (at) gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kiss olis miun valinta vaikka kaikki ihania ❤
    Täällä ollaan mukana siis!

    VastaaPoista
  19. Daisy dream Kiss olisi valintani. En ole tämän merkin hajuvesiä vielä käyttänyt. Olen kiinnittänyt huomion heidän kauniisiin pulloihin. Mukana arvonnassa. marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Daisy dream kiss vaikuttaa parhaimmalle.Merkki on vain nimenä tuttu.
    Mukana arvonnassa.
    hakkinen.mirva[at]gmail.com

    VastaaPoista
  21. Oi että! Nämä tuoksut hurmaa sekä ulkonäöllään että tuoksullaan. Todellakin tahtoisin tästä uudestakin tuoksusta itselleni kevättuoksun ❤

    VastaaPoista
  22. Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette olisi minun valintani.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  23. Valintani olisi Daisy Marc Jacobs Kiss <3 Mukaan ihanaan arvontaan! :) mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  24. Kaupassa jo näitä tuoksuttelinkin ja päädyin ostamaan tuon kuvissa ensimmäisenä olleen tuoksun. Pullot ja tuoksut ovat kaikki todella ihania mielestäni. Jos arpaonni suosisi minua, niin haluaisin Daisy Dream Kiss tuoksun.
    T. Lea

    VastaaPoista
  25. Kaikki tuoksut ovat ihania ja vielä ne pullotkin. Vaikea valita suosikkia.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihanasti kuvailtu tuoksuja ❤ Näistä eniten iski ehkäpä Daisy Eau So Fresh vaikka totta puhuen voisin kyllä ottaa kaikki! Toivottavasti minua lykästää arvonnassa! :)
    tiia.n@live.com
    Tiia

    VastaaPoista
  27. Daisy Marc Jacobs Kiss olisi minun valintani. Marc Jacobsin aiemmista tuoksuista olen tykännyt, esim. Lolasta.
    Mukana arvonnassa!
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  28. Daisy Marc Jacobs Kiss :)
    kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  29. Näitä Daisyja olen tuoksutellut viime vuodet, kun olen päässyt kauppaan, jossa niitä on. Ja haaveillut että joku päivä minulla on vielä oma Daisy.. Rahaa ei ole ollut ostaa omaa lempimerkkiä, kun pelkällä tuoksulla ei elä :( Ensimmäinen kuulostaa näistä parhaimmalta, vaikken ole sitä vielä tuoksutellutkaan :)

    VastaaPoista
  30. Daisy Eau so Fresh Kiss olisi valintani,vaikkakin kaikki kuullostavat ihanilta. Tuoksut eivät ole tuttuja minulle.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Rakastan Daisy tuoksuja ja mielellään voittaisin tuoksun 👍😄 Ihanaa sunnuntaita ja terkut Maijulle ❤

    VastaaPoista
  32. Onnea jo etukäteen! :) Blogi on saman ikäinen kuin meidän Aksu! :D
    Mulle ei oo tuttuja tuoksuja muuten kuin että olen ihastellut kaupassa. So fresh kiss kuulostaa mun tuoksulta! <3

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kuvauksista iskee eniten Daisy Dream, joten ehkä sen valitsisin! Osuisipa arpaonni kohdalle, niin saisin ensimmäisen Marc Jacobsini. <3

    VastaaPoista
  34. Niin oon pessimisti kaikista arvonnoista,ei ole koskaan kohdalle onnetar pysähtynyt. Voi kuitenkin yrittää. Tuoksuja käytän,kyseinen merkki ei tuttu.Mikä vaan noista käy,luulen, tai vaikka kaikki. Pessimisti ei jätä tietojaan,näkee sit jos kohille sattuu. Mukavaa kevättä. Toivoo Pessimisti tässä asiassa ainakin.

    VastaaPoista
  35. Oih, mä rakastan noita tuoksuja!En raaskinut Daisy dreams Kiss:ä ostaa mutta ihastuin tuoksuun joten valitsisin sen❤Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  36. Eipä oo entuudestaan nää tuoksut kauheen tutuiks tullu, ku jostain syystä oon ajatellu nää "aikuisten" tuoksuina mutta tajusin että mähä alan jo olemaa se "aikuinen" :DD Joten Daisy Dream kuulustaisi mun tuoksulta :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Daisy dream kiss olisi minun valintani. Tosi söpöjä nuo pullot😗

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa! En tuoksuttelematta osaisi heti valita omaa suosikkiani. Hmm, minulla on jotain Daisya pienessä näytepullossa. Pitääkin tarkistaa, että mitä se on. Käytän sitä työmatkoilla, koska pieni pullo on niin näppärä ottaa mukaan. :)

    VastaaPoista
  39. Esittelyn perusteella Kiss tuoksu houkuttelee kovasti. Kyseisestä tuoksusta ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen kyllä lukenut tuote-esittelyjä näistä tuoksuista.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Olen vain ihastellut pulloja ja tuoksutellut tätä merkkiä, en ole koskaan omistanut. Jos voitto osuisi kohdalle niin valitsisin ensimmäisen tuoksun :)

    VastaaPoista
  41. Marc Jacobsin hajuvedet ovat aivan ihania, omia suosikkejani! :) Hajuvesipullot ovat niin kauniita ja tuoksut ovat aina pettämättömän huumaavia :).

    Minä valitsisin Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toiletten.

    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  42. Daisy Eau So Fresh olisi valintani!
    Olisi ihanaa saada kevääksi uusi raikas tuoksu 🌸

    VastaaPoista
  43. Eau so fresh...kuulostaa kivalta.Jospa kerrankin voittaisi jotain!

    VastaaPoista
  44. Itselläni ei näitä tuoksuja ole, mutta äidilleni annoin kerran lahjaksi se koristaa vessan peilipöydällä. Kauniita pulloja ja tuoksuista tykkään. Daisy Dream Kiss- tuoksua olisi kiva kokeilla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  45. Nuo pullot on niin ihanat!
    Kaikki kiinnostaisi, mutta eniten kiinnostaa Daisy dream Kiss.
    Mukana arvonnassa!
    Ja onnittelut kolme vuotiaalle blogillesi!

    VastaaPoista
  46. Mukana ihanaakin ihanammassa arvonnassa! Daisy Dream Kiss kuulostaa todella hyvältä, lähden tavoittelemaan sitä :) Aikaisempaa kokemusta minulla ei ole näistä Daisy-tuoksuista.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Daisy Dream Kiss olisi valintani :)
    -anneli-
    4nneli(at)outlook.com

    VastaaPoista
  48. moi, daisy dream kiss olis valintani. komppaan sinua koska en ole koskaan näitä käyttänyt, en edes tuoksutellut :)
    jos voitto napsahtaa, tulee tuoksukin sitten bonusyllätyksenä :D

    TiinaL

    VastaaPoista
  49. Pakko olisi käydä kaupassa tuoksuttamassa, kuulostavat hyviltä kaikki <3
    S-posti löytyy blogin info-sivulta.

    VastaaPoista
  50. Oi ihana arvonta! Olen ollut suuri Marc Jacobsin tuoksujen fani siitä lähtien, kun sain alkuperäisen Daisyn äidiltä tuliaisena joskus 2011..? Valloittava ja raikas tuoksu. Ja upeat pullot!

    Luulen, että eniten näistä kallistuisin tuohon Daisy Kissiin minkä esittelit ensimmäisenä.

    ajatuksiakirjamaasta@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Daisy Mark Jacobs Kiss kuulostaa minun tuoksultani. Tuoksutellut olen joskus Daisy tuoksuja, mutta yhtään en vielä omista.

    VastaaPoista
  52. Minulla on sellainen pieni näytepullollinen jotain Daisy-tuoksua. Se on kyllä kivan tuoksuinen, nimeä en kyllä tähän hätään muista.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Onnea blogillesi. Jatka samaan pirtsakkaan malliin :) Mukaan yhdellä.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  54. Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette tätä voisi kokeilla. Ei ole aiempaa kokemusta näistä tuoksuista.
    pia_turunen@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Onnea blogille! Hurmaavia tuoksuja, hyvin kuvailtu. Daisy Dream Kiss olisi valintani. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  56. Ihania tuoksuja. Mukaan arvontaan.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Jos jonkun valmistajan pullot on ihania, niin juuri tämän Daisy sarjan pullot niitä on <3

    VastaaPoista
  59. Kaikki ovat ihania ja onnellinen olisin jokaisesta. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Daisy Dream Kiss olisi minulle mieluisin tuoksuteltava! anette.jelonen(at)koti.fimnet.fi

    VastaaPoista
  61. Oi, mitä pulloja ja varmasti myös ihania tuoksuja. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  62. Daisy Dream Kiss! Ei ole aiempaa kokemusta tuoksumaailmasta, olen vain ihastellut kauniita pulloja.

    VastaaPoista
  63. Mukana arvonnassa. Valinnanvaikeus iskee 😀 Fresh kuulostaa ehkä (siis ehkä) eniten omalta tuoksulta.
    suonpera.m@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Onnea blogille! Valintani olisi Daisy Dream Kiss.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  65. Eau so fresh 💙 olisi valintani. Olisipa ihanaa saada uusi tuoksu💙

    VastaaPoista
  66. Eau so fresh olisi valintani💙 olisipa ihanaa saada uusi tuoksu💙 krkorpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Daisy dream kiss olisi minun valintani :)
    sini/ sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Ihastuin aikoinaan ihan ensimmäisen Daisy-tuoksun ulkonäköön. Tuoksukin oli mitä mainioin, vähän makeahko kyllä.
    Näistä kolmesta acvonnassa olevadta tuoksusta valitsisin Daisy Eau so fresh-tuoksun.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  69. Daisyt ei ole ollenkaan tuttuja minulle. Ja minun on niin vaikea sanoa tässä vaiheessa että mikä olisi se minun tuoksu - en ennenkuin käyn nuuskuttamassa :)

    VastaaPoista
  70. Eau so fresh olisi valintani pionin tuoksun takia :)

    VastaaPoista
  71. Onnea! Eivät ole ennestään tuttuja, mutta valitaan nyt vaikka keskimmäinen. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  72. En ole noista Daisy-tuoksuista välittänyt, eivät ole olleet minun makuuni. Mutta laivalla tuoksuttelin noita uusia ja yllätyin tuosta So fresh kiss -tuoksusta. Juurikin se sitruksinen tuoksu oli ihana. Toi mieleeni Baby doll -tuoksun, joka oli yhteen vaiheeseen lempparini. Joten "raikasta suudelmaa" lähden arvonnassa tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  73. So fresh kuulostaa hyvältä arkituoksulta :3 Näiden iso etu on kauniit pullot!

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  74. Löysin blogiin ihka ensimmäisen kerran ja heti näin vaikeiden valintojen äärelle. Aiemminkaan en ole tuoksuvuosissa osannut valita omintani Daisy -tuoksuista. Intuitiolla uusien intohimojen keväässäni valitsisin uudeksi tuoksukseni Daisy Eau so Fresh Kiss.

    VastaaPoista
  75. Daisy Dream Kiss tuoksun arvonnassa mukana :)

    millakko@ gmail.com

    VastaaPoista
  76. Paljon onnea ihanalle 3-vuotiaalle blogillesi! Upeita pulloja kaikki. En ole kokeillut näitä Daisy tuoksuja ollenkaan, mutta esittelysi perusteella valitsisin Daisy Dream Kiss -tuoksun. Mukavaa kevään odotusta!
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  77. Nuo ihanat pullot kiinnittää aina huomion kaupan hajuvesipuolelle astuessa! :) Mieluisimmalta noista kuulostaa Daisy Marc Jacobs Kiss :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  78. Ihanan näköisiä ja kauniita kaikki mutta valitsen Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette joka tuntuisi mielenkiintoisimmalta kokeilla! Ihanaa kevättä sinulle ,toivottavasti minua nyt onnistaa !

    VastaaPoista
  79. Onnea onnea 3 veelle! Minä voisin ottaa minkä vain tuoksun. <3 Ihanaa uutta viikkoa Tiiuli!

    VastaaPoista
  80. Tuoksuisessa arvonnassa mukana 😊
    Marc Jacobs Kiss kuulostaa kivalta.
    Ja nyt varpaatkin ylöspäin😁

    Kivaa maanantaita Sinulle Tiia Ystäväin💕💕

    VastaaPoista
  81. Kuullostavat kaikki herkullisilta, mutta ehkä itse kallistuisin eniten tuon Daisy Dream Kiss:n puoleen, vaikka mikä tahansa noista varmasti olisi nenääni ihastuttava :)

    Ihanan aurinkoista viikonalkua <3

    VastaaPoista
  82. Nyt pistit kyllä pahan.. Tosi vaikea tehdä päätöstä.. Pitäis käydä melkein tuoksuttelemassa kemmarissa, mutta sanotaan nyt kuvailujesi perusteella, että valitsisin Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette, oi oi. <3

    Ihanaa ja aurinkoista viikkoa!

    mariehposti@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Mukana! Daisy Dream -tuoksu kuulostaa kivoimmalta :)

    Aurinkoista viikkoa Tiialle ♥

    VastaaPoista
  84. Ihana arvonta! Mulle kävis kaikki, mutta kun yksi pitää valita niin sitten Daisy Dream Kiss...

    sannav72@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Aivan ihanan oloisia tuoksuja! Olen aivan mustaherukkafani, joten kaksi viimeistä joutuu puntariin. Uskoisin tuon kirpeyden heittävän Daisy Eau so Fresh Kiss:n kuitenkin ykköseksi. Onnea paljon blogisynttärinä ja ihanaa viikkoa! msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Kaikki vaikuttavat ihanilta tuoksuilta mutta tuosta kolmikosta voisin kokeilla Daisy Dream Kiss -tuoksua :)
    rantala.hanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Huikea arvonta! Kävin tuoksuttelemassa kaikki kolme Emotionissa ja kyllä kannatti. Tykkäsin tuosta Daisy Kissistä, mutta ehdoton lemppari näistä ja oma valintani, jos arpaonni suosisi, on tuo Daisy Dream ♥

    VastaaPoista
  88. Paljon onnea 3-vuotiaalle ihanalle blogillesi!
    Jos arpaonni suosii, niin Daisy Dream on suosikkini. Kuulostaa niin unelmaiselta tuo tuoksu <3

    VastaaPoista
  89. Olisiko tämä Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette tuoksu minun makuuni. Olen etsinyt jo kauan sitrushedelmäistä tuoksua, raikasta ja kirpsakkaa. Tämä sinun blogisi on muuten vähän samanlainen, raikas ja välillä vähän kirpeäkin. Sinulla on kyllä mainiot jutut ;)
    Päivikki
    paivi.seppa63@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Tuo So Fresh Kiss voisi olla minulle sopiva😊

    VastaaPoista
  91. Daisy Dream kuullostaa mun jutulta. :)

    Iloa ja muiskuja viikkoon!

    VastaaPoista
  92. Daisy Dream Missä olisi mukava voittaa, maija.hannonen@dnainternet.net

    VastaaPoista
  93. Ihan mieletön arvonta! Daisy tuoksut ovat ihania ja pari pulloa niitä ollut itselläkin. Mukana arvonnassa ja valitsisin Kiss tuoksun.

    VastaaPoista
  94. Daisy Eau So Fresh on oma suosikki :)
    tyttinurminenn (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Mulla ei ole koskaan ollut Daisyn tuoksua...
    Daisy Eau so Fresh Kiss, pionin vuoksi!
    mari.pajunen(at)rejlers.fi

    VastaaPoista
  96. Daisy Dream olisi minun valintani, jos onni suosii. Yksi Daisy-tuoksu minulla on ollut ja se tuli kyllä käytettyä viimeiseen pisaraan asti. Sinun blogiasi olen seurannut jo kauan, tosin ihan anonyyminä.

    Terveisin nimim. Lyyti (anvarp88@gmail.com)

    VastaaPoista
  97. Aiempaa kokemusta ei juurikaa ole mitä jotain näytteitä tullu joskus livboxissa
    daisy dream kiss mun valinta kuulostaa eniten mun tuoksulta
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  98. Tähän tuoksumerkkiin olisi kiinnostava tutustua, ja Daisy Dream Kissiin eritoten :)
    t. Mardu

    VastaaPoista
  99. Raparperirakkaus! <3 Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette kuulostaa ihanalta - olisi minun valintani. Daisya en ole vielä omistanutkaan. Peukut pystyssä mukana yhdellä arvalla,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Daisy Marc Jacobs Kiss olisi valintani, aiempaa kokemusta ei valitettavasti ole.
    jasminella82@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Daisy Dream Kiss olisi valintani.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Marc Jacobs ♥♥♥ Näistä valitsisin ehdottomasti Daisy Kiss Marc Jacobsin ja tuo pullo ....IHANA!!!! ♥♥♥

    VastaaPoista
  103. So Fresh Kiss kuulostaa ihanalle! Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Daisy Dream Kiss olisi valintani. Ystäväni on Daisy-tuoksujen fani ja hänen tuoksujaan olen aina ihastellut, mutta mikähän siinä on, että omaan matkaan on kaupasta tarttunut vuodesta toiseen aina vaan ne tutut turvalliset ja perinteiset. Ehkä olisi vihdoin aika kokeilla jotain uutta. :D -Amanda Kriada2012@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Luulenpa että valintani olisi dream kiss, ja aina näitä parfymeriassa tuoksuttelen:) ritva.verajankorva@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Jo pelkästään tuon ihanan pullon ulkonäön puolesta jos voittaisin, ottaisin Daisy Kissin :).

    VastaaPoista
  107. Daisy Dream Kiss kuulostaa hyvältä! Mukana ollaan upeassa arvonnassa❤

    VastaaPoista
  108. Oon nuuhkinut näitä hajuvesiä kaupassa, mutten vielä olo raaskinut ostaa. Mukana arvonnassa koittamassa onneani, annikajokinen95@gmail.com :)

    VastaaPoista
  109. Nämä on niin ihanan näköisiä pulloja :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  110. Nuo hajuvedet kutsuvat aina kaupassa nuuhkuttelemaan jo kaukaakin, kun nuo pullot ovat niin kauniita ja naisellisia! Vitsi, kun ei tähän hätään muista mitä kaikkia herkkutuoksuja oon tuoksutellut, mutta joudun toteamaan että kaikki tämän merkin hajuvedet ovat olleet hyviä mitä koskaan olen nuuskutellut :D! Elikkäs voisin valita onnen suosiessa Daisy Marc Jacobs Kiss eau de toilette tuoksun! :)
    annukka36(at)luukku.com

    VastaaPoista
  111. Mukana arvonnassa. Minulla ei ole ollut koskaan noita kyseisiä tuoksuja ja olisi kiva tutustua.
    t:Sanna

    VastaaPoista
  112. Tykkään Daisyn tuoksuista, näistä valintani olisi Daisy Dream Kiss.
    T.Mariah
    mariah-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  113. Onpa ihanainen arvonta! Mun suosikkini olisi kyllä tuo Daisy Marc Jacobs Kiss
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Daisy eau de freshiä voisin kokeilla jos onni suo! En ole koskaan näihin tuoksuihin tutustunut ja kirpeä tuoksu kelpaisi testaukseen :) Sinulla on ihania kosmetiikka-juttuja. Terkuin kosmetiikkahamsteri

    Marika.karvo@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Daisy eau de freshiä voisin kokeilla jos onni suo! En ole koskaan näihin tuoksuihin tutustunut ja kirpeä tuoksu kelpaisi testaukseen :) Sinulla on ihania kosmetiikka-juttuja. Terkuin kosmetiikkahamsteri

    Marika.karvo@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette olisi suosikkini, nämä on niiiin ihania tuoksuja! <3

    arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Herkun näköisiä puteleja olen ihastellut, mutta testiin ei ole vielä nuo päässeet. Daisy Marc Jacobs Kiss eau de toilette olisi valintani.
    Briksu
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  118. Daisy Marc Jakobs Kiss olisi minun tuoksu. Kävin jo tuoksuttelemassa näitä. Ihana pullo ja sopisi hyvin minulle:)
    Jane
    jmark@hotmail.fi

    VastaaPoista
  119. Kiitos ihanasta arvonnasta ja onneksi olkoon kolmen vuoden menestyksestä!
    Daisy Marc Jacobs eau de toilette rollerball tuoksun olen joskus saanut jonkun lehden mukana. Pidän siitä tuoksusta.
    Pullot ovat todella upeita ja valintani olisi Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette 75 ml.

    sirpa@hotmail.gr

    VastaaPoista
  120. Minulta löytyy ainoastaan Daisy Eau So Fresh Blush. Valintani olisi Daisy Dream Kiss.

    VastaaPoista
  121. Tuoksut eivät ole tuttuja joten siksi osallistun arvontaan. Kiitos kivasta blogista! T. Tiilakisu

    VastaaPoista
  122. Onnea tulevan 3 -vuotispäivän johdosta! Ihana arvonta. Tuoksut kuulostivat ihanilta ja erityisesti Daisy Dream Marc Jacobs Kiss, joka olisi valintani. Merkki on nimeltä ja näöltä tuttu, mutten ole koskaan käyttänyt ja tässä pikkukaupungissa ei ole kempparia, johon pääsisi tuoksuttelemaan uutuuksiakaan :( 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  123. Ovat aivan uusia tuttavuuksia. Herkulliset pullot, nam! Täytyy haistella viikon päästä laivalla :)
    T. Minä Vain
    ipakokko@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Daisy Kiss :)

    miia.kajander@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Kävin tota dreamia tuoksuttelemassa, se olis just mun pikoliina@luukku.com

    VastaaPoista
  126. Ihanat pullot, on ihan pakko yrittää voittaa.. heh. Eli osallistun arvontaan.
    En ole tutustunut tähän tuoksumaailmaan (enpä enää juuri muihinkaan :), eli ihan mikä vaan olisi mieluinen.
    eilasinivuori@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Daisy Eau So Fresh Kiss on minun valintani :)
    Aikaisempaa kokemusta Marc Jacobsin hajuvesistä ei ole, mutta tuo tuoksu vaikuttaa omalta kun hain vielä lisää infoa netistä <3

    Kata.kaunisto(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  128. Ihana arvonta.Tuoksusarja ihan uusi minulle.Olisi mukavaa voittaa.
    n.salonen68@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette olisi toiveeni.

    VastaaPoista
  130. Daisy dream kiss 😍

    VastaaPoista
  131. En ole päässyt tuoksuttelemaan mutta so fresh kuulostaa minun tuoksultani 😘
    katja.jaakkola@mail.suomi.net

    VastaaPoista
  132. So Fresh vaikuttaa ihanalta. Yhden putellin Daisya käyttänyt. Olisi kiva palata tuoksuun, mutta hieman eri versoina.
    Lellu66@luukku.com

    VastaaPoista
  133. So Fresh vaikuttaa ihanalta. Yhden Daisy- pullollisen käyttäneenä olisi kiva palata tuoksuun hieman eri versoissa.
    Lellu66@luukku.com

    VastaaPoista
  134. Daisy Marc Jacobs Kiss olisi näistä varmaan oman kuuloiseni <3 Pullot ovat niin kauniita. annkatri.hammami@gmail.com

    VastaaPoista
  135. Onnea blogille! :) Omat kokemukseni näihin tuoksuihin rajoittuvat ainoastaan muutaman millin testeripulloihin, jotka olenkin suihkinut melko nopeasti loppuun :) Myös liikkeissä on näitä tuoksuja tullut suihkuteltua. Valintani olisi ehdottomasti Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette!
    henna.jussila@hotmail.com

    VastaaPoista
  136. Valitsisin tuoksukseni daisy dream kiss koska raparperi kuulosti juuri minulta :) ei olekkaan koskaan ollut kyseisiä tuoksuja minulla
    Pikkusiskon dot(leppäkerttu pullo) tuoksua joskus suihkinut joka siis myös jacobsin tuoksu.
    johanna.kristiina@hotmail.com

    VastaaPoista
  137. Viime vuonna hankin daisyn tuoksun ja supsuttelin sitä koko kesän ajan. Nyt talvella en ole tuoksua pahemmin käyttänyt, sitä nuuhkaistessa tulee niin elävästi mieleen viime kesä ja siihen liittyvät ihanat muistot. <3 n.honkanen@luukku.com

    VastaaPoista
  138. Onnea bligisynttäreiden johdosta!Mulle varmaan mieluisin tuoksu olisi Marc Jacobs.
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  139. Ihana arvonta ja niin kauniita pulloja :) Valintani olisi Daisy dream kiss.
    - Tea H

    VastaaPoista
  140. Onnea 3-vuotiaalle blogille! Minulle nämä tuoksut eivät ole entuudestaan tuttuja. Valintani olisi Daisy Dreamm Kiss.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  141. Marc Jacobs tuoksut ovat ihania. Minulla on joskus muutama vuosi sitten ollut sen aikainen daisy eau so fresh tuoksu, josta pidin kovasti. Valintani nytkin olisi Eau So Fresh Kiss-tuoksu.

    VastaaPoista
  142. Onnea blogisynttäreiden johdosta!
    Itselläni ei ole ennestään näitä tuoksuja, mutta tuo Daisy Dream Kiss vaikuttaa niin ihanalta, että se olisi valintani <3 Nuo pullotkin on niin kauniita! :)

    VastaaPoista
  143. Daisy Marc Jacobs Kiss olisi näistä oma suosikkini, kauniit putelit.
    riittake@luukku.com

    VastaaPoista
  144. Kuvausten perusteella Daisy Marc Jacobs Kiss on mun suosikkini. Arvonnassa ilman muuta mukana.
    Ann A

    VastaaPoista
  145. Joitakin näitä tuoksuja olen tuoksutellut kaupassa, mutta en vielä näitä uusimpia. Kuvausten perusteella Daisy Eau so Fresh Kiss kuulostaa ihanalta. pullotkin ovat niin kauniita! kirsi.luominen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  146. Onnea :) Mulle nuo tuoksut on vielä tuntemattomia, mutta jos onni suo, Daisy Marc Jacobs Eau So Fresh Kiss eau de toilette on mun valinta

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  147. Tuoksupullot kauniita kuin korut. Daisy Marc Jacobs Kiss eau de toilette 50 ml olisi valinta jos voitan.

    RiittaR

    VastaaPoista
  148. Hei mattimyöhänenkin ehtii näköjään osallistus arvontaan! Daisy Eau so Fresh Kiss kuulostaa ihan mun tuoksulta. Kauniita ja jännän oloisia kaikki. Mun on kyllä pakko tunnustaa että Marc Jacobs:in tuoksuista mun ikilemppari on "Honey".

    VastaaPoista
  149. Onnea sankarille. Daisy Fresh tuntuu omimmalta ja huikeen ihanat pullot.

    VastaaPoista
  150. Tuoksuttelin noita eilen laivalla. Daisy dream tuntui omimmalta, kirpeän makeat tuoksut ovat mieleeni ja tämä miellytti kovin.

    VastaaPoista
  151. Mainio blogi sinulla! Tuoksut eivät ole tuttuja, mutta mielelläni otraisin kokeiluun tuon daisy kissin. annapauliina79(@)gmail.com

    VastaaPoista
  152. Daisy Dream Marc Jacobs Kiss eau de toilette. Tuoksut eivät ole minullekkaan ennestään tuttuja.

    VastaaPoista
  153. Vielä ehdin mukaan!
    Marc Jacobsin Daisya käytän parhaillaankin ja olen pitänyt siitä kovasti <3 ja pullo on vielä niin kauniskin, kuten nämäkin.
    Daisy Marc Jacobs Kiss eau de toilette olisi valintani, jos arpa osuisi kohdalle.
    heta(at)kotikone.fi

    VastaaPoista
  154. Mukana arvonnassa. Tuoksuksi valitsisin Daisy Marc Jacobs Kiss eau de toilette.
    miiki73@wippies.fi

    VastaaPoista