maanantai 19. kesäkuuta 2017

Läskiks on mennyt!

Jeps, olin täällä Rhodoksella tyttärien kanssa kaupassa metsästämässä tyttärelle Game of Thrones teepparia, mutta kumpainenkin tytär osoitti kaupan ylänurkassa olevaa paitulia, "tuossa äiti sulle ja isille sopiva paita". Tietenkin meikäläinen nauroi lasten mukana ja tuumi isoon ääneen "siinähän on oikea iskän ja äidin nimikkopaita". 

Totuus on kuitenkin kahtiajakoinen, joka on aika tyypillistä meille ihmisille ja myös kovin tyypillistä meille naisille. Olen noin feministisen perusteellisesti kaikkea laihduttamista vastaan, koska on väärin määrittää ketään vartalon tai ulkonäön kautta. Oikeastaan tunnen jopa alituista huonommuutta, verratessani itseäni ihmisiin, joilla näyttää olevan elämä hallussa, koska ovat niin kurinalaisen hoikkia. He myös saattavat joogata, olla zen, somettaa minuutin viikossa ja kieltäytyminen suklaasta ei ole heille niin ei mikään juttu, heillä nyt vaan on elämä hyvin hallussa. 

Ärsyttää aivan älyttömästi oman pään sisäinen sekamelska, jossa toinen puoli vetää ruokahommelit hulivilin puolelle eli antaa palaa ja mässyttää menemään vaan ja toinen puoli vie kurinalaisuuteen ja sitä kautta tyytyväisempään minään. 

Ulkonäköni on täysin mieleni tuotos. Eli kun on ollut himppasen raskas talvi takana, niin olen viis veisannut mitä suuhuni olen laittanut ja olen tälläkin hetkellä kaiken seurauksena, tietynlaisessa sulavassa henkisen ja fyysisen konkurssin liitossa. Tuolloin sisälläni kaksi minää neuvottelee alati, "laihduta, laihduta, olostasi tulee heti virkeämpi ja parempi" ja toinen minäni kuiskii, "onko minuutesi vartalostasi kiinni ja laihduttajan elämähän on tylsää". 

Kun voin henkisesti hyvin ja kaikki on tasapainossa, huomaan olevan aikaa pohtia myös ulkonäköä ja tällä hetkellä jälleen kerran en pidä siitä mitä peilistä näkyy. Asiaa ei myöskään auttanut Liiteristä ostamani plus size jättiuikkari, joka kiristää sekin ja viruu käyttämättömänä matkalaukussa, kuin pilkaten sieltä minua, että nyt olet antanut mennä asioiden liian pitkälle. Hetken jopa itsepetoskelin täällä ja tuumin, että ne Liiterin vaatteet ovat kyllä aina paria kokoa pienemmät, mitä kokolappu sanoo, juu niin varmaan.

Muutaman viikon olen jo psyykannut itseäni koitokseen, jolloin jälleen kerran haksahdan samaan eli otan kroppani ja samalla mieleni hallintaan. Reissullahan ei laihduteta, juhannuksena ei laihduteta, joten olisiko se sitten juhannuksen jälkeinen maanantai, jolloin on taas aika aloittaa uusi elämä. Vaikka tosiaan olen tälläisiä uusia elämähommeleita vastaan, koska tiedän jo jutun juonen. Jahka synkkä ja pimeä talvi taas saapuu Pohjolaan ja vaivun karhun lailla talvihorrokseen, tarvitsee naiskarhun noin yleensä kerätä ympärilleen rasvaa, jotta jaksaa horrostella pimeän pitkän talven. Eli oma käyttäytymismallihan on periaatteessa jopa biologisesti ja luonnontieteellisestikin järkeenkäypää?

Omassa tapauksessa kesä on laihduttamiselle otollisinta aikaa ja talvi suorastaan mahdoton. Pontta kuitenkin vie ja mattoa alta, tietoisuus, että jos nyt tämän kesän itseäni kidutan ja mahdun taas kohtalaisen kokoisiin vaatteisiin, olen pian taas tässä samassa jamassa. Mitä järkeä on oikeasti missään, miksi en vaan jatka samaa menoa ja syömähillu entiseen tapaan, no koska sisimmissäni heiluu pelko, ettei lihomiselle loppua sitten näykään. 

Monen keski-ikäisen naisen elämä on himputtia, kroppa ei enää tottele, vaan elää omaa elämäänsä. Samalla matkaa sielu nuijittuna mukana, sillä itseään on piirun verran vaikeampi rakastaa, koska ei tunne sitä ihmistä, joka peilistä katsoo takaisin. Kun siihen kirsikkana vielä muksutkin alati huomauttavat painosta, sitä lopulta alkaa miettimään, näkevätkö kaikki vain pullerotiian ja onko palleroudessa jopa kuitenkin jotain turvallista? Makkaroissa pitäytyminen antaa oman mieleni levätä, voin vain olla ja nautinnollisesti mässyttää, eikä kaloritauluttaa koko elämääni. 

Ei tarvitse ihan niin paljon miettiä asuvalintojakaan, koska on vain yhdet housut, jotka mahtuvat päälle ja mieltä samalla musertaa, se ikuinen toivon liekki, mahtua niihin vanhoihin hoikan ajan vaatteisiin. Muutenkin kun antaa vaan periksi, niin on merkillisen vapautunut olo, kuin ei mitkään säädökset, etenkään syömäsellaiset enää koskettaisi, vaan olisin tavallaan oman itseni "herra", mutta olenko kuitenkaan?

Puuh, viikon päästä maanantaina se kuitenkin alkaa, uusi yritys kohti parempaa oloa, ei muuta. Jokaisen paino on jokaisen oma asia ja tärkeintä on hyvä olo. En minäkään ajattele muiden painoa, joten turha olettaa, että muutkaan pohtisivat minun. Silti olen hieman katkera elämälle ja kohtalolle, miksi naisen elämän pitää olla näin kamalan vaikeaa? Miksi ensin saa mässyttää koko nuoruusvuodet kädet ja jalat spagettipuikkoina ja yhtäkkiä sitä on reitevä ja allinen ja neloisleukainen?

Jos jotain, olen niin väsynyt kaikkeen tähän ajatteluun ja tähän ikuiseen vuoristorataan painoni suhteen, siitä kun täytin 40-vuotta. Yksi parhaimmista ystävistäni sivulauseessa sanoi, kun hänelle todettiin, että "oletpa laihtunut", "ei en ole laihtunut, olen lukioajoista asti ollut ihan saman painoinen". Tuli mieleen, miksi en ole ikinä haastatellut kamustani, miten hitsi teet sen? Miten kukaan voi olla aina saman painoinen? Olen itse ollut elämäni aikana vaikka minkä painoinen ja mitä enemmän ikää tulee, aina sieltä muutama kilo plompsahtaa tasaisesti lisää, 5kg per 10-vuotta. 


Hei kohtalotoverit, miten te kestätte tämän kaiken? Onko teillä sama juttu, elämä hallussa, paino hallussa ja päinvastoin? En oikein edes tiedä kumpi tuossa asiassa on muna ja kumpi kana? Entä te, joilla paino on aina sama, miten sellainen voi olla mahdollista, kuin olisitte Stepfordin naisia, kyllähän painovoiman reiluuden nimissä tulisi koskettaa kaikkia, erityisesti ikään ja sukupuoleen katsoen. 

Terkkuja täältä Rhodokselta, pohjahan on nyt nähty. Uimapuvussa mennään ja säärikarvojakaan en ole jaksanut ajella, sen koommin kun tänne lähdin, koska ei ketään kiinnosta, eikä kukaan katsele. Olen aina ja ikuisesti oman itseni pahin tuomitsija, mutta itselleen tulisi olla hyvä eli löytää se oma hyvä olotila, eikä koskaan verrata itseään muihin, se on surmanloukku se. Näissä sekamelskaisissa ajatuksissa, jotka johtavat vielä johonkin, tiedän sen, toivotan upeaa uutta viikkoa kaikille. <3

50 kommenttia:

  1. Oisinpa tämän tienny alle 40v. kun valitellin hoikkana tyttönä painoani että kun 40v ylitän niin olen läski , lihava :) en ois valittanu ! Kyllä mä kiloni voisin kantaa jo tässä iässä mutta en viitsi aina uusia vaatteita ostaa eli viikon päästä alkaa painon pudotus kun lomat alkaa : 10 kg pois niin mahdun kesävaatteisiin , vaatteet roikkuu jo nyt esillä ja niitä sitte nälkäsenä kattelen .....kunnes mahtuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, aina muka ollut omasta mielestä lihava ja kun nyt katson nuoruuden kuvia, niin apua mikä luikku olin. Et hitsi kun ois silloin osannut nauttia siitä, eikä olla niin epävarma. Sama juttu -10kg ois just passeli, ei tarvitse olla laiheliini, riittää, että on omalle itselle passeli. Zemppiä meille. <3

      Poista
  2. Hihitytti tuo "...somettaa minuutin viikossa ja kieltäytyminen suklaasta ei ole heille niin ei mikään juttu, heillä nyt vaan on elämä hyvin hallussa". Juu, ei ole sen suhteen ainakaan meikäläisellä elämä hallussa. Sometan järkyttäviä määriä ja herkkuja ja viiniä/siideriä kuluu IHAN liikaa. Vaikka painon kanssa olen suht sinut (mitä nyt kummastuttaa, kun vuoden aikana on tullut 3 kiloa ihan tyhjästä, vaikka mitään en ole muuttanut. Se ikä...?!?). Mutta elämä ei todellakaan ole hallussa. Välillä tuntuu, että olen enemmän hukassa kuin 2-kymppisenä konsanaan! Että ei ole seesteistä, eikä tasapainoista, ei sitten yhtään. Mutta näillä mennään...

    Tää oli ihana ja avoin teksti, kiitos siitä Tiia! ♥ Ja ihana, viisas ja hehkeä oot - se on se, mikä susta näkyy päälle päin ja välittyy ruudun toisellekin puolelle kilometri edellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo on vaan sellainen visio ja oikeastaan ihan turha vertailu ja olettama muista ihmisistä. Kellä nyt on elämä hallussa, kaikilla on ajoittain haasteensa ja lapsiperheessä nyt aina on jokin tilanne päällä. :) Hih juu näillä mennään. :)

      Kiitos niin paljon kauniista sanoista Tuula ja jokainen samainen sana sinulle ihanuus myöskin <3

      Poista
  3. Kyllä keski-ikä on laihduttamisen kannalta melkoisen mahdotonta aikaa. Kävin rutiinilääkärintarkastuksessa vuosi sitten ja kuulin miten nuori lääkärini sanoi hoitajaopiskelijalle, että "mulla on asiakkaana just Suomen ainoa ylipainoinen vegaani". En oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta loukkaantuakaan nyt ei ihan totuuden sanomisesta voi ;)

    Olet harvinaisen oikeassa siinä, etteivät muut ihmiset yleensä katsele toistensa painoja tai ulkonäköä. En ole esimerkiksi koskaan ennen kirjoitustasi edes ajatellut, että olisit ylipainoinen. Enkä kyllä huomaa sitä nytkään, koska ihmistä ei oikeasti kehon koko määrittele vaan sydän ja sielun suuruus :) Mummini sanoi aina, että ihmisestä muistetaan kuoleman jälkeen se, miten hän kohteli maailmaa, eikä sitä oliko hänellä vaatteet kokoa 36 vai 46.

    Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oikeasti, apua ja olihan tuo nyt oikeasti aikamoinen sammakko... Ei kiva, ei noin saa sanoa!

      Mummisi on niin oikeassa ja olen aivan samaa mieltä. Kiitos niin paljon kauniista sanoista ja kuin myös, kommenttisi ovat aina sellaisia, että niitä oikein odotan. <3

      Poista
  4. Voi Tiia, puhut kuin mun suulla ☺ Juuri toinen päivä menossa uuden elämäntavan pyörteissä ja voin kertoa, jotta hyvin on alakanu ☺ hih hih. Joo ihan naurattaa ittiäki, jotta kuinkahan kauan kestää ☺ Juhannuskin ☺ tulossa ☺

    Jos kaikki elämäni aikana tiputtamani kilot olis pysyny tiellä tietämättömällä, olisin meleko näkymätön ☺☺
    Ja tällä mun iällä ei enää missikroppaa saa tekemälläkää, mutta olis kiva mahtua vaatteisiin,, joita on käyttänyt vain kerran ☺ Oon säästänyt muutaman vuoden yksiä pillifarkkuja ja kuvittelen vielä mahtuvani niihin, nähtäväksi jää ☺

    Ihanaa loman jatkoja Sinulle Ihana Tiia ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pillifarkut, jokaisella meillä taitaa olla se unelmien vaate, johon edes kerran toivoisi vielä mahtuvan. <3 Toivo on kuitenkin aika kiva asia pitää yllä.

      Kiitos ihanuus ja kivaa viikkoa <3

      Poista
  5. Ihana ja todellinen postaus jälleen kerran, kiitos! Olen aina ollut aika pitkä ja hoikka, eikä pahemmin ole tarvinnut katsoa mitä suuhunsa laittaa. Raskaudet eivät pahemmin ole lihottaneet, eli niidenkään piikkiin ei voi lisäkiloja laittaa. No, pakko myöntää että ei niitä kiloja nyt niin kovasti ole tullut lisää missään vaiheessa, sopivasti ja ehkä ovat olleet tarpeen. Eli, ehkä elämäntapani kuluttavat sen minkä suuhuni laitan.
    Mutta, kyllä itseä harmittaa kun viime kesän alennusmyynneistä ostin kauniin ja aika arvokkaankin juhlamekon tulevan viikonlopun häihin. Puku oli syksyllä ihan sopiva ja pyöri lantionkohdalla. Mutta, nyt kun testasin, eipä enää pyöri eikä vetoketju mene kiinni. Jotain on tapahtunut. Kutistunut siis selvästikin kaapissa. No, ei auta muu kuin pukea toinen mekko päälle mikä joustaa. Oi, näitä naisten ongelmia!
    Mutta, minusta kauneus ei ole kiloista kiinni. Usein laiha riutunut laihduttaja ei näytä kovin kauniilta. Ja, kauneus kun tulee sisältäpäin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juhlamekko sentään ja tälläisiä yllätyksiä tulee täälläkin. Strech farkut ja muut kuminauhavyötärölliset antavat niin paljon periksi, ettei sitä huomaa edes pullistumista. Peukut pystyyn, että mekko istuu pian taas täydellisesti <3

      Samaa mieltä, ihminen on kokonaisuus <3

      Poista
  6. Mulla paino heittelee paljonkin, siis kymmeniä kiloja suuntaan tai toiseen. Jälkikäteen aina miettii, että mitä helv... Miten vuodessa voi lihoa esim. 30 kiloa tai jopa 40? Toisaalta myös pudotin painoa 45 kg vähän alle vuodessa ja se kävi jotenkin tosi helposti. Tällä hetkellä taas tuntuu, ettei saa edes viittä kiloa alas. Syy on pitkälti juurikin se, että miksi edes yrittää, kun vuoden päästä olen taas lähtökuopissa tai jopa painavampi.

    Luulen, että mulla ongelmana on myös se, että teen hommat liian nopeasti, eikä pää ehdi mukaan. Ei siis pitäisi laihduttaa tyyliin kilo viikossa, vaan vaikkapa kilo kuukaudessa (sekin olisi jo -12 kg vuodessa tai -24 kg kahdessa vuodessa, mikä sekin on lyhyt aika ihmiselämässä!) ja olla armollisempi itselleen ja pitää niitä herkkupäiviäkin, eikä vetää itseään piippuun.

    Kun laihdutin tuon 45 kg, kuvittelin myös, että se muuttaa kaiken. Olen iloisempi, terveempi, löydän vihdoin rakkauden jne. No mitään "mullistavaa" ei tapahtunutkaan uusien vaatteiden lisäksi, joten pikkuhiljaa sitä lipsui taas sen sohvan ja suklaan ääreen (kun oli se talvikin tulossa!). Ja vuoden päästä kaikki kilot olivat tosiaan tulleet takaisin. Minä, joka rakastuin liikuntaan, zumbaan ja juoksemiseen, harrastan nyt vain hyötyliikuntaa. Onneksi edes sitä. Pitäisi kuitenkin ihan oikeasti saada tätä painoa alas, joten jotain tässä on keksittävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ällistyttävää, miten joskus "laihduttaminen" voi olla helppoa ja se tapahtuu miltei luonnostaan ja joskus ei lähde paria kiloa kirveelläkään. En ymmärrä mistä se johtuu?

      Hyvin mietitty tuo, kun homma etenee liian nopeasti, ei pää ehdi mukaan, tuo on tuttua. Sitä ei vaan sitten hoikistuttuaan ymmärrä edes hoikistuneensa ja pian on samat tavat taas päällä.

      Totta tuokin, olen sitten ollut hoikka tai minkälainen tahansa, itsetunto on aina ollut se sama, eli ei ihan se parhain ainakaan vartalon suhteen. Ihminen on outo olento.

      Liikuntaa en ole ikinä rakastanut ja silloin kun niitä olen harrastanut, niin ihan pakkomielteeksi asti. Nyt siksi hieman kammoan liikuntaa, kun tiedän, että alan heti laskemaan sitä hommaa, miten paljon ja miten. Hyötyliikunta on kuitenkin terveydelle hyväksi, niin koitetaan pitää siitä kiinni.

      Sama juttu, jotain on keksittävä, en ihan vielä ole kartalla mitä.

      Zemppiä Muksis <3

      Poista
  7. Minäkin olen viime vuosina ihmetellyt kilojen kertymistä, mutta syyksi paljastuikin sitten lopulta kilpirauhasen ja munuaisten vajaatoiminta. Lääkityksen alettua paino putosi 6kg kahdessa kuukaudessa. Normaalipainoiseksi minut kuitenkin painavimmillankin laskettiin.
    Oma vinkkini olisi ettet ala laihdutuskuurille. Itse syön esim. joka päivä tummaa suklaata, kun se on niin hyvää, mutta kuitenkin vain vähän (yleensä). Mieti miten voisit pienillä asioilla ja vähän kerrallaan tehdä muutoksen ruokavaliossasi. Vähän enemmän salaattia tai kasviksia sen kaiken muun sijaan. Voisiko voin ja juuston leivän päällä korvata hummuksella jne. Ota kaikkea mitä haluat, mutta hiukan vähemmän. Kaikkien muutosten jälkeenkin ruokailun tulisi tuottaa iloa ja nautintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä, että syy selvisi, mutta kurjaa kuitenkin, että taustalta löytyi sairaudet. Toivottavasti ne lääkityksellä saadaan nyt aisoihin ja voit hyvin.

      Viisaita sanoja ja ainakin ensi alkuun, asia josta mopo alunperin lähtikin keulimaan, on sushi eli puolet vähemmän susheja, niin se on jo hyvä alku. Voileipiä yksi vähemmän, kuin normaalisti jne. Päätös on tehty, mutta ei mitään radikaaleja kuureja, vaan juuri tietoisuus aluksi mitä suuhun laittaa ja sitten toivoakseni jonkinlainen elämäntapa, jonka todella toivoisin kestävän myös.

      Kiitos vinkeistä Heli ja hyviä unia sinne <3

      Poista
  8. Kyllä!
    Itsensä tuomitseminen ja peilikuvalle oksentaminen on niin tuttua. Ja niin turhaa.
    Minäkin koetan selittää, etä ne on ne vuodet alkamassa... ja eihän niitä kiloja nyt ole NIIN montaa tullut sitten... niin, minkä jälkeen? Häiden, rippijuhlien? Haluaisinko todella edes olla niissä kiloissa tässä iässä? Miltähän se sitten näyttäisi?

    Ehkä paras tapa kuitenkin on se, että tyytyy siihen mitä on, hyväksyy itsensä vikoineen. Hymy kaunistaa eniten, ei menetetyt kilot. Pirteä ja iloinen mieli, reipas avoimuus sen suhteen, että olen parhaani tehnyt enkä muuta voi, on aidompaa kuin langanlaihuus keski-ikäisellä. Minusta.

    Ihanaa loppulomaa kuitenkin!! Pistä uikkari päälle. Jos joku katsoo, näkeepähän itsensä kanssa sovussa olevan kauniin AIKUISEN naisen! =)

    Iloa ja valoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei sitä teinivartaloa enää tarvitse olla, vaikka toki hoikat meikäläisenkin ikäiset ovat toki ihastuttavia katsella, mutta kenties rypyt näkyvät paremmin hoikissa kasvoissa.

      Olen samaa mieltä ja langalaihuus tuntuukin ihan mahdottomalta tavoitteelta. Mutta jos nyt kuitenkin tämä kauhea turvonnut olo pois, on niin tukala olla. :)

      Hih uikkari on päällä, mutta biksuja ei kyllä. ;)

      Ihana kommentti samoin sinulle ihana Vivi <3

      Poista
  9. Hieno kirjoitus ja monelle meille NIIN tuttua! Nauti sinä ihana Tiia lomasta... kiloja tulee ja menee, mutta jokaisesta hetkestä (pitäisi) PITÄÄ nauttia <3

    Aurinkoista päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, tulee ja menee ja samaa mieltä, kuirailijaksi ei minusta olisi. <3

      Ihania unia Marru <3

      Poista
  10. Hauskasti kirjoitettu juttu monelle kipeästä aiheesta. Tuttua huttua itsellenikin aina 50-vuotiaaksi. Sen jälkeen olen ollut armollisempi itselleni ja sen myötä elämänlaatu on parantunut. Ja tuo on totta, että toiset katsovat, jos katsovat lainkaan, armollisempien lasien lävitse, mitä itse. Hauskaa loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armollisuus on hyvä asia ja olen itsekin huomannut, että viis siitä, että säärikarvaajovempain jäi Suomeen, ketään ei kiinnosta. Kaikki lähtee omasta itsestä, se syvin hyvä olo. <3

      Kiitos Kirsti ja kauniita unia <3

      Poista
  11. Tiedätkös, ne "minuutin viikossa somettavat ja suklaasta helposti kieltäytyjät" ovat erittäin usein ahdistuneisuudesta kärsiviä ihmisiä. Syömishäiriöt ja kontrollointi kulkevat tiiviisti käsikädessä.
    Kannattaakin miettiä sitä, mikä tekee onnelliseksi ja pyrkiä sitä kohti. Ja yleensäkin pyrkiä saamaan sellainen tietynlainen tasapaino kaikkien elämän osa- alueiden välille. Ei kaiken tarvitse olla 100%, vaan 80% riittää ihan mainiosti. Yleensä pingottaminen yhdellä alueella kostautuu jollain toisella alueella. Ollaan vain ihan epätäydellisiä itsejämme.
    Totta kai puhun jo ihan ammattini puolestakin terveyden nimiin. Mutta ihannepainossa oleva mieleltään ahdistunut ihminen ei ole minkäänlainen terveysihanne. En puhu ylipainon puolesta, mutta haluan muistuttaa, että lievästi ylipainoinen on usein huomattavasti terveempi ja omaa pidemmän eliniän, kuin ensimmäinen mainitsemani tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten ajatellut tuota, niin hyvä pointti. Sitä kun itsekin toivoo, että kaikki me ihmiset osaisimme asettua toistemme asemaan, mutta äkkiseltään sitä sitten tuollaisen luulemani elämänhallitsijan ajattelee kaikilla elämän osa-alueilla kelvolliseksi. Niinhän se on, että kaikilla on omat haasteensa.

      Oli kyllä vapauttavaa lukea kommenttisi, sillä kaikesta kieltäytyminen on omalla kohdalla surullinen tila ja jotenkin pakonomaista, olotila jossa en viihdy pitkään. Joten jokin kultainen keskitie olisi hyvä.

      Ihania unia Tuuli ja niin viisaita sanoja <3

      Poista
  12. Siis TÄYSIN tuttua!!! Ja oikeastaan mä en edes pysty puhumaan tästä aiheesta, koska ahdistaa niin paljon.Huoh!! Jätän siis möykyn tässä hetkessä sisälleni ja avaan sana-arkkuni, kun olen valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi möykky sentään muru, paljon halauksia täältä <3

      Poista
  13. Mä en enää mieti painoani, sääntönä on ainoastaan, että vaatekoko ei saa muuttua, joten jos kaupassa vanha vaatekoko alkaa sovituskopissa kiristämään, on aika keventää 1-2 vkoa (minun tapauksessa =jättää herkut hetkeksi pois. :D). Olen itseasiassa vain kerran elämässäni miettinyt painoani, se johti siihen, että seuraavalla viikolla 1.9.2005 aloitin elämäni ensimmäisen, ainoan ja viimeisen laihdustuskuurin 10 kuukaudeksi, sinä aikana opin uudet elämäntavat, joita on olen noudattunut siitä lähtien. Mistään en luopunut, opettelin vain syömään eri tavalla, en ajatellut sitä "laihdutuskuurina" vaan elämän pituisena muutoksena, joka sitten ilmeisesti johti kestävään tulokseen, koska edelleen 11 vuotta laihduttamisen loputtua olen saman painoinen kuin 10 kuukauden keventämisen jälkeen kesällä 2006. Pelottavinta oli ehkä syömään hieman suurempia annoksia, ettei laihtuminen jatkuisi, silloin pelotti, että jos se paino taas nousee, ei noussut, mutta laihtuminen pysähtyi. :) Olen miettinyt, että tuo päätös on varmaan ihan samanlainen kuin minkä tekee ihminen joka päättää lopettaa tupakan polton, kyse ei ole kuurista, että lopetan nyt hetkellisesti vaan pitää tähdätä koko loppuelämän kestävään muutokseen, kuurit ovat "helvetistä", koska niiden jälkeen ihminen palautuu takaisin niille pahoille urille. Mutta oli ihminen minkä painoinen tahansa, tärkeintä aina on se, että on tyytyväinen itseensä. Minä en ollut sillon 12 vuotta sitten, siksi muutos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhean arka aihe, mutta sanon kuitenkin kolme asiaa...
      Uskon, että paras tapa huolehtia itsestään on tuo Jonna Hoon tapa. Laihdutuskuurit johtavat useimmiten vain jojotteluun, koska kun palataan entisiin elämäntapoihin sekä rasvasolujen määrä että koko kasvaa entisestään, jolloin kiloja kertyy korkojen kera.
      Toinen pointtini on terveys. Pieni ylipaino ei useimmiten ole terveysriski. Iso ylipaino on. Se on riskitekijä ja monien sairauksien taustalla syövistä lähtien. Isosta ylipainosta ei ole mitään hyötyä.
      Ja kolmantena: itsestään voi huolehtia pienin askelin. "Tänään en syö tuota mutta ehkä huomenna, tällä kerralla otan vain puolikkaan, tuon säästän iltaherkuksi, nyt menen kävellen enkä autolla." Eikä se ole rangaistus eikä kidutusta vaan itsestään huolehtimista. :)

      Poista
    2. Viisaita sanoja sekä Teijalta, että Jonnalta. Nuorempana pystyin todella hyvin palauttamaan itseni ruotuun ja seurasin painoani ja painohan muutaman kilon heitteli. Silloin oli kyllä hieman helpompaa saadakin ne äkkiä kertyneet muutamat kilot pois. M

      Mutta juuri tuo, ei kuuria, vaan elämäntapa. <3

      Kiitos ihanat naiset ja hyviä unia teille molemmille <3

      Poista
  14. Minäpa kestän hyväksymällä pömppämahani ja menemällä naapureiden kauhuksi takapihalle bigineissäni auringonottoon. Omapa on pömppäni. Inhoan ainaisia laihiksia ja kaikki Suomessa on syntiä, ainakin mikä maistuu hyvälle. Olen nyt vaan hypännyt pois tästä syntitaakan kantamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä, olen ylpeä susta, juuri noin tulee ajatellakin. Nauttia elämästä <3

      Poista
  15. Sinähän näytät hyvältä! Se on totta, että itse sitä on pahin kriitikko itselleen. Tuolla joku sanoikin, että ei kukaan muista sinun painoasi vaan sen millainen ihminen olet muuten. Sinä olet kultainen ja se kyllä muistetaan!
    Ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös Outi ja oot upea ja naisellinen pakkaus, kaunis <3

      Kiitos kovasti ja ihania unia <3

      Poista
  16. Yhdyn edelliseen, Outin kirjoitukseen. Olet kaunis ja sydämellinen.
    Juuri sopiva sellaisena, kun olet.
    Itse olen vuodessa laihtunut 9 kg. Miten, en tiedä. (nyt paino 66 kg)
    Terveysongelma on meniere, joka pyörittää päätä. Mutta ei se laihduta.
    Omaishoitajana olo on ehkä, joskus saanut unohtamaan itseni hoidon.
    Ja huomaan, etten ole kunnolla syönyt. Ei,ei laihtuminen siitäkään johdu.
    Allit on jääny matkaamaan kanssani, varmaan ikuisesti. Reisissäkin on jokunen muhkura, mutta ei haittaa. Pääasia on, että olen kutakuinkin terve ja onnellinen tämänhetkisestä tilanteesta.
    Ihanaa maanantaita sinulle.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena <3 Varmaan tuo 9kg on vaan lähtenyt, koska olet hoitanut toista ja kenties on sitten kaikessa stressissä unohtuntu syödä tai kroppa kuluttanut enemmän.

      Kiitos kun jaoit nämä asiat, en tiennyt, mutta taasen sen saa huomata, meillä kaikilla on ne omat rastimme kannettavana.

      Ihan juuri niin, onnellinen ja terve. Terveys on sellainen asia, että sen maailman tärkeyden oivaltaa vasta, sen menetettyään.

      Viisaita sanoja Leena ja kiitos <3

      Poista
  17. Voi Tiia,sä.oet niin upea,ja sen minkä muistan susta et kyllä melkein yhtään ole liian iso,mutta ainahan me naiset ollaan niin kriittisiä ulkonäöstämme.Mä olen aina kontrolloinut syömistäni ,16-vuotiaasta lähtien,jolloin olin melkein menossa anorektiseen suuntaan,mutta onneksi lääkäri puhui järkeä päähäni.Silti olen viimeisten vuosien aikana,sen jälkeen kun tulin uudestaan tänne,lihonut 30 kiloa,joita en saa millään pois,vaikka kuinka yritän,ehkä se kontrollointija tietyllä säästöliekillä oleminen on saanut sen aikaiseksi kropassa.Olen tehdyt kaikki kokeet,eikä mitään lääketieteellistä syytä ole löytynyt.Tiedän ,olen ruokabloggaaja,mutta teen enimmäkseen sinnekin kevyehköjä kasvusruokia ,ja jos leivon,niin ne menee aina muille kuin itselleni.Itse en ajattele painoa koko ajan,paitsi kun avaan vaatekaapin😏ja eksä,jota en ollut nähnyt 9vuoteen,järkyttyi minut nähdessään,sillä viimeksi tavatessamme olin kokoa 38....Ja muistuttaa minua siitä joka kerta kun tapaamme😕 Edellisen postauksen Rhodos kuvat ihanat💙💙,en ole ikinä ollut Kreikassa vaikka se ei edes ole täältä.kaukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lääkäri puhui järkeä, ettei mennyt vakavaksi <3

      Voi eksä, ei hän olisi saanut järkyttyä, me kaikki muutumme iän myötä ja olisi huolestuttavampaa, jos luonne muuttuisi. Mutta jos siellä on se aito ja sydämellinen Jael, niin eikö se riitä. Nyt on kyllä eksässä hieman vikaa, ei sinussa, ei saisi moisia muistutella.

      Kiitos kovasti ja tämä on toinen käynti Kreikassa ja tällä kertaa todella positiivinen, ihana paikka tämä Rhodos. <3

      Paljon halauksia ja ei välitetä muiden sanoista, ollaan juuri hyviä näin, sydän sen ratkaisee <3

      Poista
    2. Juu, Jaelin eksä olisi voinut vaieta:)

      En totu tähän ikinä ja minustakin on väärin, että ennen sain syödä tuplasti sen mitä nyt ja painoin vain 45 kg vielä 30 -vuotiaana, pituus, 1,66. Nyt kaikki on toisin, Ei saisi syödä mitään eikä ainakaan herkutella. R. syö isommat annokset kuin minä ja vaikka bloggaan ja luen paljon, meillä on jättimäinen puutarha, jossa tulee liikuttua ne 16 000 askelta päivässä ihan helposti. Pääölle vielä uinti. Talvella lumityöt, hiihto, kävely, kuntopyörä...

      Tiia, ne naiset, joilla paino on aina sama, ovat usein sitä sorttia eli pieniä kikkejä syntyjään ja sukuaan. Tunnen heitä ja he itse sanovat samaa!

      Kreikka on ihan♥

      Poista
  18. Hyvä kirjoitus ja kuulostaa niin tutulta. Näytät oikein hyvältä ja elinvoimaiselta, eikä kuvia katsellessa tule mieleen, että olisit ylipainoinen. Ymmärrän kyllä hyvin, että kilojen kertyminen tai oma ulkonäkö ei tunnu mukavalta. Itselläni vuosi vuodelta paino näyttää nousevan yhä herkemmin ja ylimääräisten kilojen karsiminen on aina vain vaikeampaa. Välillä tuntuu siltä, ettei tarvitse kuin ajatella makeita tai suolaisia herkkuja, niin paino nousee. Painon noustua lötsähtänyt ulkonäkö peiliin katsoessa ärsyttää suunnattomasti, samoin se, että monet kivat vaatteet eivät mahdu päälle tai näyttävät makkaran kuorilta yllä. Kaikista ikävintä on kuitenkin se, että vatsa on turvoksissa, ylävatsaa ahdistaa, närästyttää eikä olo tunnu millään lailla hyvältä. Jo parin-kolmen kilon painon nousu saa aikaiseksi epämiellyttäviä tuntumuksia. Niinpä aika ajoin olen skarpannut ja yrittänyt tiputtaa painoa vaihtelevin lopputuloksin. Syksyllä, kun olin puhjenneen umpisuolen johdosta reilun viikon lähes syömättä, paino putosi 5-6 kg ja pysyi alhaalla viime viikoihin saakka. Olo oli paljon parempi, eikä vatsavaivoja ollut juuri lainkaan. Ikävä kyllä kesäherkut alkavat taas vaikuttaa ja paino on hieman noususuunnassa. Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni (juhannuksen jälkeen, heh) ja yrittää pitää herkuttelu aisoissa. nautitaan siitä huolimatta juhannuksesta ja kesästä. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua kaikki ja juuri jotenkin se huono ja turvonnut olo. Uskon, että täydellä massulla tulee painajaisiakin herkemmin. Miksi naisten elämä on niin vaikeaa, ei miesten oikeasti tarvitse miettiä massujaan ja ovat charmantteja, vaikka massua onkin ja harmaata hiuksisssa.

      Nautitaan juhannuksesta ja mietitään sitten kuviot uusiksi, zemppiä ihanuus <3

      Poista
  19. Hei,
    Sä oot just hyvä noin!

    Rehellisesti omalla kohdallani voin kyllä sanoa, että aina kun olen onnistunut pudottamaan painoa, olen voinut paremmin. Jotenkin se into jossain vaiheessa lopahtaa. Jos joku paikka oikein harmittaa, kannattaa suunnata rasvaimuun. Se on oikeasti nopea ja helppo operaatio. Aika moni on siinä käynyt. Kukaan ei vaan puhu ääneen. Siinä olisikin sinulle postausaihetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3

      Ihan totta tuo, että kyllä sitä voi paremmin, kun paino on tippunut, sitä saa itsetuntoakin siitä, että näyttää paremmalta. Vaikka maailma ei mullistukaan ja muut ei suhtaudu toisin (omalla kohdalla siis) niin tärkeintä on se, mitä kokee omien korvien välissä.

      hmmm. kyllähän tuon roikkuvan mahan tuosta voisi vaikka napsaista, olisi se ihanaa jos ei aina olisi tiellä. Mutta rohkenisinko ikinä mennä operaatioon, voi olla, jos hyppysissä olisi kaikki maailman rahat. :) Siinä olisi kyllä totisesti aikamoinen postausaihe.:)

      Kivaa viikkoa sinne <3

      Poista
  20. Minun pitäisi laihduttaa terveydellisistä syistä, mutta en vaan saa mitään aikaiseksi. Tykkään niin kovin ruuasta ja tapa palkita itseäni herkuilla on todella vaikea muuttaa. Edes terveysriskit, jotka ovat osittain toteutuneet, eivät saa motivaatiota riittävän korkealle :( En tiedä, että mitä täytyy tapahtua, ennenkuin kykenen pysyvään elämäntapamuutokseen. Ulkonäön suhteen olen jo kasvanut sinuiksi asian kanssa: olen lihava. Ei sen minun elämääni juurikaan vaikuta. Voin hyvin mennä rannalle tai heitelle vaahtokuutiomonttuun voltteja mahani kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeinen virke sai täällä nauramaan. Muut nukkuu ja hihittelen täällä. Ihan sama homma, ei pätkääkään edes kiinnosta, vaikka tuolla uima-altaalla takareisikarvatkin heiluu mahamakkaroiden tahtiin.

      Kuulostaa niin tutulta, ruoka ja herkut vaan tekevät niin onnelliseksi ja kun olen vaikka sushin tai halvan äärellä, on onnellinen olo.

      En todella siis osaa neuvoa, kun sama vika täällä.

      Ihania unia Rva Kepponen <3

      Poista
  21. En tiedä lohduttaako yhtään; mua sanotaan hoikaksi, mutta elämänhallinta on hakusessa.;) En todellakaan kieltäydy suklaasta ja leivonnaisista, mutta syön muuten melko kevyesti ja terveellisesti ja pidän annoskoot pieninä. (plus hyötyliikunta!) Mä olen ollut lapsena, nuorena, aikuisena, aina helposti lihovaa sorttia, joten luulen että mulle tämä vuosivuosivuosikausia suht saman painon ylläpito on erilaista kuin esim. sulla. Se on muuten totta, että kun mieli on hyvä ja elämä hallinnassa, kroppa seuraa perässä ja laihtuminen on helpompaa. Ja ainakin silloin hyväksyy itsensä kaikkinensa paremmin.:) Mutta hei, kaikkiin aikoihin ja kokoihin ja fiiliksiin auttaa hyvä ryhti ja hymy!:)

    (Mä olen kerran käynyt Rhodoksella. Lähdin hieman ennakkoluuloisesti, mutta yllätyin iloisesti. Totta kai se on turistikohde, myös semmoisine lieveilmiöineen (esim. suom. menut;)) mistä en niin innostu. Odotin vain lämpöä ja uimista, mutta siellä oli niin paljon enemmän mm. vanha kaupunki.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta, kun mieli on hallinnassa, niin kroppa ja kaikki seuraa perässä tai on balanssissa. Aina vaan en ole varma kummasta kaikki saa alkunsa. Mutta väsyneenä ja stressaantuneena elämä ei ole hallinnassa ja silloin tulee mätettyä enemmän. Nyt kun täällä Kreikassa on todella levännyt ja vailla stressiä ja toki lomasyönyt, silti on järjestelmällisempää mielen ajatella, että kohta alan miettimään mitä ja miten syön. En laihduta, mutta en puputa ajattelematta menemään.

      Samaa ajattelen Rhodoksesta, yllätyin todella iloisesti ja vaikak ne suomimenut eivät ole mun juttu, niin on todella paljon enemmän ja vanha kaupunki on hieno.

      Hyviä unia Sanna ja zemppiä <3

      Poista
  22. Tuttua tekstiä, mutta sinä voit olla aina ylpeä siitä, että näytät todella hyvältä. Itse olen hieman päätynyt niille sijoilleen, etten edes yritä laihduttaa. Ja kas kummaa, siitäkin on ollut apua. Keväällä painoa putosi jonkin verran ihan itsestään. Saatoin syödä töissä enemmän kasviksia ja kahden perunan sijaan otinkin vain yhden perunan ja leivän syöntiä olen myös vähentänyt. Nyt kyllä tiedän, että kohta ovat kilot takaisin. Kesä ja jäätelö. Miksen voisi olla allerginen jäätelölle? Suklaa on tietysti myös ongelma, mutta sitä tulee kesällä onneksi syötyä vähemmän.
    Mahtavaa loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mannilainen, mutta kaikki on suhteellista. Näkisit minut täällä ajelemattominen koipikarvoineni punaisena rapuna kolmoismahoineni tuolla altaalla, siinä on kyllä viehättävyys hih kaukana. <3

      Tuo kuulostaa juuri minun jutulta, totuttaa vatsa pienempiin annoksiin ja se ettei tarvitse kieltäytyä kaikesta, koska sehän me tiedetään, siitä seuraa romahdus.

      Suklaa on ongelma aina ja viime aikoina halva. ;)

      Kiitos kovasti ja oikein hyviä unia <3

      Poista
  23. Tuttua se painon kanssa tappelu on minullekin vaikka olenkin ollut aina normaalipainon rajoissa. Koko elämäni olen ollut kokoa 36 paitsi kun ikää tuli 40 niin pikku hiljaa kiloja alkoi kertyä ja vaatteet kutistua. Kyllä tässä koko ajan saa vahtia syömisiään ja herkuttelemisiaan, mutta luulen että alan vihdoin oppia oikean tavan. Säännöllisyys ruokailussa on tärkeintä. Kunnon aamupala, salaattilounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ja jokaisella aterialla proteiinia joka pitää nälkää loitolla. Ja hiilihydraatit vaihtaa terveellisiin. Ja muista syödä tarpeeksi ettei keho mene säästöliekille.
    Jos tuntuu vaikealta syödä oikein, voisin suositella jotain ohjelmaa joita netti on pullollaan, niistä saa hyvää tukea ja ohjeita.
    Tsemppiä siis elämäntapamuutokseen ja muista rakastaa itseäsi! Mukavaa loppulomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on oma ihannepainonsa ja siihen tosiana ei kenelläkään ole sanomista. Minun silmiin olet hoikkeliini ja niin kaunis nainen. Ihastelin teidän kuvia Tallinnan reissulta, ne nahkatakit ja kaikki, wau mikä kolmikko. <3

      Tuo ohjeesi kuulostaa niin hyvältä ja hiilarit, kuten pasta ja leipä ei vaan sovi minulle, vatsaa viiltää, särkee, turvottaa ja on huono olo. Kun ne jätän, vatsa voi niin hyvin. Joten siitä lähdetään, vaihetaan ne kasviksiin ym.

      Kiitos niin paljon upeus ja kauniita unia Suomeen <3

      Poista
  24. Hyvä teksti. Onhan se kyllä matkansa, tämä vanheneminen. Kaiken sen muutoksen hyväksyminen. Ei se helppoa ole todellakaan. Huonona päivänä mullakin on olo, että koko elämäni "varastettiin" multa, jo lapsuudesta asti, ja aina lisää vaan tulee sairauksia, vaivoja. Silti mä iloitsen muiden mukana, haluan olla tukemassa sitä hyvää mitä näen. Innostun innostuvista ihmisistä ja ilosta, etten muista miltä näytän :D Ja Mulla on se uskoni, joka antaa voimaa <3

    Haluan sanoa sinulle, että miten minä näen: Olet elämäniloa, aurinkoa ja energiaa, kaunis blondi jolla on huumorintajua ja niin paljon muille annettavaa. Meillä kaikilla on ne lahjamme, ei voi verrata toiseen vaan olla sitä mitä on, omalla paikallaan. Sinulle on suotu paljon elämän siunauksia, suosiota, menestystä ja kykyjä, ole oma ihana itsesi <3 On ihanaa että tässä maassa uskaltaa joku tuoda sitä nautinnollista puoltakin näkyviin elämästään, ja nauttii materiaalisesti hyvästä elämästä, ja on samalla henkistä voimaa. Mä tykkään, koska itsekin osaan siitä nauttia ja ymmärrän sitä. Kyky se on sekin että runsauttaa kiitollisena myös elämässä tapahtuvia asioita, - joten kiitollisella ihmisellä onkin alituiset pidot :D

    Ulkonäöstä tuli mieleen kuinka Tyttäreni sanoikin mulle kerran osuvasti, kun tuskailin muka painoani, (jota on kyllä tullutkin) että "äiti, ei se paino ole sun ongelma, vaan vaatteista se on kiinni. Hyvät, toimivat värit, istuvat imartelevat vaatteet on se juttu jossa on kaunis olo. Tukka hyvin, puna hyvin. No esteetikkona tiiän, mutta unohan koska sitä näkee ittensä aina ;) Itsensä huolehtiminen on muutakin kuin ponnari päässä hikiliikuntaa puolet päivästä(tehty sitäkin tarpeeksi)salaatin kera.

    Kyse elämässä on merkityksellisyydestä, ja muutoksen ottamisesta vastaan kun aika on. Päivittää uusi versio ja löytää ne lahjat siinä, jotain piristystä. Eikä rynnätä itseään inhoten pakkomaratooniin niitä kadonneita niveliä etsimään, vaan löytää sitä hyvänolon liikettä, hyvänolon ruokaa. Nautitaan kaikesta hyvästä mitä annetaan :) Iloa päivään aurinkoiselle uniikille Tiialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ollut aina niin ihanasti ja aurinkoisesti mukana ja alusta asti, kun instankin puolella ollaan tutustuttu. Se sydämelliyys ja säteily vaan välittyy tänne asti. <3

      Kyllä mielestäni kauniista asioista saakin nauttia ja kotona jo mummilta ja oikeastaan koko suku on esteetikkoja, jotka rakastavat, taidetta, kirjoja ja kauniita astioita. Se on tullut suoraan joko seuraamalla tai perimällä ja koen sen niin luontevaksi, että jopa asian nostaminen tuntuu jännältä. Jotkuthan ostavat autoja, vaatteita tai laittavat vaikka rahansa alkoholiin tai mihin ikinä. Eli jokainen tosiaan valitsee mistä iloitsee.

      Sinä rakastat myös kauniita asioita ja niitä aina instassa ihastelenkin ja olet vielä vaikuttavan kaunis nainen. <3

      Ihana tytär sinulla, sanoi juuri oikeat sanat, viisas. <3

      Niin viisasti tuo loppukommenttikin, juuri niin merkityksellisyys on huomattavasti tärkeämpää, kuin pakko ja se oma juttu, oli se mitä tahansa tuleekin hakea itselle merkityksellisistä asioista. <3

      Nautitaan ihanuus ja kaikkea ihanaa sinulle. <3

      Poista