torstai 19. lokakuuta 2017

Se on ikäkriisiä sittenkin!

En aluksi oikein kehdannut myöntää edes itselleni ikäkriisin mahdollisuutta. Jopa hieman pahoitin mieleni, kun eräs anonyymi jossain kohden viittasi, että onko minulla ikäkriisi. Ei tietenkään ole, minähän olen vahva, horjumaton ja en ainakaan hormonien vietävissä. En  nimittäin osaa olla varma, mikä on mummovuosien aiheuttamaa ja mikä on itse ikäkriisiä, vai onko kaikki yhtä sumppua ja näinkö tämä kaikki ilmenee kaikilla muillakin tämän iän saavuttavilla.
Ensin on harmitus ja ärsytys monella tavalla pettävästä ja löystyvästä kehosta, vaivojakin on alkanut tulla. Ensin oli siis kehon oireet, mutta jossain kohden kehon oireet pääsivät mielen alle, kuin hiipien hiljakseen yksitellen ja lopulta iskoutuen aivosolukoihin, tätä tämä nyt on, eikä tästä ainakaan enää parane. 

Toinen seikka on haikeus lasten kasvamisen suhteen, tulee löytää monien vuosien jälkeen uudelleen paikkansa, oma identiteetti ja hahmottaa, kuka minä olin ennen lapsia? Tiedättekö en enää muista kuka olin ennen lapsia, muistan toki huolettomuuden ja vapauden tunteen, mutta siihen tunteeseen ei voi enää palata, koska on lapsia, se tunne on täysin kadonnut, elämä ei ole enää huoletonta, aina on huoli lapsista, se pelko ja tunne on aina iholla.
Tuntuu, että mielen päällä on nyt niin paljon, että monella tasolla kaikki on yhtä sekamelskaa. Ensin on tuo rapistuva keho, jota jo yksittäin on aikamoista käsitellä. Nyt ei tähän väliin kannata sitten miettiä jumppajuttuja, koska en tarkoita löllyröitäni vaan naiseuden menetystä mummovuosien vuoksi. Kuka olen, olenko nainen vielä, vaikka kehoni hedelmälliset vuodet taitavat olla takana. Enhän enää edes haluaisi lapsia tässä iässä, niin miksi tuosta hedelmällisyydestä luopuminen on niin kova asia? 

Toinen on pään sisällä tapahtuvat myllerrykset, kuin olisi uusi murrosikä, olen jopa valtavan vihainen monille asioille, kiukkuinen ja ärtynytkin. Toki jokainen tietää, että vika ei ole muualla, vaan itsessä, omassa päässä on myllerrys, silti minua ärsyttää tavallista enemmän monet seikat.

Mietin välillä, onko tämä vaihe, mummoikä sitä, että kaikki tietynlainen pehmoisuus saakin kadota, on vihdoin aikaa kuunnella itseään ja oikeutuskin. Alan vihdoin kasvamaan siihen mittaani, mikä minun olisi aina pitänytkin olla tai miksi minun on tultava. Koko aiempi elämä on ollut muiden ihmisten tunteiden tutkimista, miellyttämistä, pelkoa vastareaktioista, nyt on tunne, että vähät väliä millään, olen niiden ihmisten kanssa, jotka haluavat olla seurassani kaikesta huolimatta. 
Tähän samaan myös liittyy pettymys itseäni kohtaan, olen aina ajatellut olevani aito, aidoin minä, mutta nyt olen oivaltanut, että liikaa muiden ihmisten tunnetiloja vahdatessani on ollut mahdotonta vapautuneesti antaa sen aidon minuuden kukkia. Olen joutunut kysymään itseltäni, olenko sittenkään ollut niin aito, kuin kuvittelin olevani. Tämä on se seikka joka pelottaa kaikkein eniten, sillä olen rakentanut identiteettini tiettyjen omien mielikuvieni varaan ja mitä jos en olekaan ollut sellainen, kuin luulin olevani. Miten tästä selviää, joudunko rakentamaan minuuteni aivan uudelleen, repimään kaiken alas, jotta löydän itseni ja oman tahtoni ja voimani.

Tämä kaikki kerralla on aika raskasta ja välillä itkettääkin, olo on voimaton, kuin virrat veisivät minua kuin sätkynukkea. Joskus kaikki oli selkeää ja nyt kaikki on hetken epäselvää, tämä murros on käytävä läpi ja koittaa parempi huominen. Kuin viimeinen henkäys, kun viimeiset hormonin pyrähdykset päästävät otteen minusta. Ehkä silloin rauhoitun ja löydän paikkani ja sen, kuka olen taas ilman äitiyttäkin. Toki se, että meillä on murrosikäisiä ja mummovuotinen korostaa yhtälöä kovemmin, tyttäret ottavat vahvaa irtiottoa minusta ja heikompina hetkinä koen olevani vanha, löllömahainen, partainen säälittävä ja nolo äiti, kiusankappale, joka on pihalla, eikä ymmärrä mistään mitään ja kaikkihan on muuten aina äidin vikaa. 
Hämmentävää tässä kaikessa on mielentilan herkkyys ja voimakkuus, kuin kaksi tunneaallokkoa vaihtaisivat vuorotellen paikkaa, miettien kumpi lopulta ottaa vallan. Tätä vuoristorata-ajelua en kaivannut elämääni, muistoissa jo teini-iän hurjat vuoristoratakyydit,  mutta tämäkin on välttämätön pakko elää ja mennä läpi harmaan kiven ja kun tämän käyn läpi, toivoakseni löydän uuden paremman itseni, seeisteisen ja harmonisen. Minusta ei ikinä saa hyggejoogaviherjuomaa juovaa, mutta kenties henkinen olotilani on kaikkea tuota, kunhan löydän taas itseni, kuka minä olen, kun minusta riisutaan äitiys ja hedelmällisyys ja tietynlainen naiseus, joka hämmästyttävän paljon kantaa naisen elämää murrosiästä lähtien ja sen menettäminen on aika kova juttu. Ai että tämä tekee kipeää välillä!

Luulenpa, että askel parempaan piilee jo siinä, että vihdoin sain kaikki nämä pelkoni ja myrskyni jäsennettyä kerralla tekstiksi, ehkä se tästä lähtee, se uusi uljaampi minä, jonka partaa liehuu ylpeänä tuulessa ja myrskyssä, koska plussanäkö ei näe sitä partaa enää nyppiä. 

Kanssasisaret, voi auttaakaa naista hädässä, kohtalotovereita, löytyykö sieltä ja saa jakaa ihan mitä vaan, mummovuoteen, lasten kasvuun, hormonimyrskyihin, oman minuuden kasvamiseen ihan mihin vaan. <3 Kyllä se tästä, koska tiedän, etten todellakaan ole yksin. <3 Sydämellistä päivää kaikille ja vähän kyllä pillitin varmaan itsesäälistä, kun tätä nakuttelin. 

53 kommenttia:

  1. Mä olen ollut aina herkkis ja itkuiita, joten hiukan mietityttää millainen olen sitten tulevaisuudessa....

    Voisiko sitä vain hyväksyä sen olemassa olevan fiiliksen, katsella sitä lempeydellä ja ajatella, että näitä fiiliksiä tulee ja menee?

    Muiskuja ihana ja huomenna toivottavasti törmätään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se lempeys meille vielä tulee, voi viedä vähän aikaa, mutta kyllä se sieltä. 💕💕💕

      Mehän törmättiin, muiskis 😘

      Poista
  2. Olen aika samassa veneessä. Olen miettinyt johtuuko mun ajoittainen vihaisuus juurikin hormoneista.
    Miellyttämishaluinen olen ja sekin välillä ärsyttää. Siten et " saanko vaan olla rauhassa ja olla huomioimatta ketään"
    Vielä en tiedä sitäkään et mitä teen "isona" kun lapset ei vie kaikkea aikaa.

    Tsemppiä.
    Hyvä aihe ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on joskus vihainen itselleen,juuri muiden miellyttäminen ym. Eli kun toimii itseään vastaan, ärsyttääkin muut. Kunpa oppisi puhumaan avoimesti ja suoraan, se jo auttaisi.
      Kiitos P ja tsemppiä 💕😘💕

      Poista
  3. Ihana kirjoitus 💝 Nää on näitä elämän kasvukipuja. Helpoimmalla pääsee kun on lempeä itselle ja elää tässä hetkessä. Itsekin tuon kokeneena, yrittänyt olla jtain mitä ei ole, kamppaillut jumpassa maanvetovoimaa vastaan, tuijottanut peiliin, ihmetellyt ääneen mihin aika katoaa ja kas, huomaan juovani niitä vihermehuja ja nauttivani elämästä just nyt, sellaisena kuin se nyt on ja hyväksymällä kaiken mikä ympärillä tapahtuu, niin lasteni osalta kuin muutenkin💕
    Tsemppipeukut👍 Ja jaksuhali💖 On karmeim kuulevani tsemppaus, mutta siksi kun se on typeryydessään niin naurettavan hölmö ja ihana, lähetän sen sulle virtuaalisesta🤓🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija kiitos <3 Hih jaksuhali on kyllä aika paha, mutta osuva hih :) Se otetaaan vastaan koko sydämestä ja lempeys ja hyväksyminen, kyseisissä sanoissa piilee viisautta. <3 Kiitos ihana Tuija <3

      Poista
  4. Kyllä sitä välillä miettii, että on se ihmisen elämä välillä niin raskasta - annetaan kasvunpaikkoja, rämmitään suossa jne. Mutta jakaminen, lohdun saaminen ja antaminen - sitten ihmisyys taas valostuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvunpaikoillakikin on merkitys, vaikka hyvin raskasta se välillä on. Elämä on yhtä oppimista ja siksi mielenkiintoista, mutta kun on suonsilmässä, silloin on mahdotonta ajatella asian hyviä puolia tai kehitystä johon on kulkemassa. <

      Jakaminen, lohdun saaminen ja antaminen, siinä on kolme valoisaa ja sen koen ja tunnen teidän kommenteissa ja tässä postauksessa. <3 Kiitos Katja <3

      Poista
  5. Kaiken tuon tunneskaalan kokeneena voin kertoa, jotta aikanaan se helpottaa.
    Mutta nyt oon kun oonkin vähä huuli pyöreänä, kun yöllä heräsin naama ihan hikikarpaloita täynnä, sanoonkin miehelle jotta jösses, nytkö ne mummokuumeet vasta alkaa parikymmenen vuoden viiveellä ☺ Yöunet on sitäsuntätä ja painajaaset kuin parhaasta jännäristä ☺

    Tiia Ystäväin ♥ Ihanaa viikonloppua Sinulle ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäs siellä nyt tapahtuu, olisiko painajaisten aiheuttaa, toivottavasti oli vain yksittäinen juttu ja se oli siinä.

      EI enää painajaisia sinne, vaan pumpulinpehmeitä unia ma-te ystäväin <3

      Poista
  6. Mä olen joutunut tutustumaan itseeni uudestaan sillä niin kliseiseltä kun se kuulostaa niin pari vuotta sitten tajusin etten osannut sanoa kuka minä olen? Tämä on ollut itsensä hyväksymistä, uusien asioiden kokeilua ja nauttimista mukavista asioista. Itselle pitää olla lempeä, antaa armoa ja rakastaa.
    Lapset kasvaa, mutta uskon että me ollaan annettu heille paras kasvualusta tulevaan ja ollaan ylpeitä heistä ja lapset meistä!
    Kaikenlaiset tuntetilat ovat tervettä kasvamista, ja tulevaisuus tuo paljon ihania asioita, pukkas sitä hikeä tai ei ;) <3 ihanalle Tiia halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulosta kliseiseltä ollenkaan, jo lapsena otamme niin paljon vaikutteita, että siitä tulee jo toinen iho. Tämä ikä on siitä hyvä, että se oma pää nousee sieltä. <3

      Olet niin oikeassa, viis hiestä, elämä on silti ihanaa kaikkine tunneskaaloineen ja sinä olet ihana <3 Lempeys, armo ja itsensä rakastaminen, se on se vaikein polku <3

      Poista
  7. Voi kyllä, kuulostaa niin tutulta! Mulla ei (ainakaan vielä) ole ollut kauhean voimakkaita tunnekuohuja, mutta huomaan kyllä käyväni melkoista mielen vuoristorataa. Pohdin, mitä haluan elämältäni, kunnes muistan, että mulla on jo kaikki mitä haluan. Mietin mikä musta tulee isona, vaikka olen jo unelma-ammatissani. Suunnittelen teho-super-hyperlaihdutuskuuria, vaikka tiedän, etten ikimaailmassa siihen pysty. Ja niin edelleen.

    Olen blogiinkin jo luonnostellut tästä kirjoitusta, mutta en ole vielä saanut sitä julkaistua. Ristiriita sen välillä, että elämä oikeasti ON tosi hyvin just ja nyt, mutta samanaikaisesti koen hillitöntä kiirettä elää kaikkia uusia unelmia ja haaveita - tämän ristiriidan kanssa minä painiskelen päivittäin nyt 48-vuotiaana. Ja välillä tuskailen niiden s****nallisten kuumien aaltojen kanssa :)

    Tsemppiä Tiia sulle, mä ainakin uskon, että tärkeintä kriiseissä on se, että ne uskaltaa ottaa vastaan ja käydä läpi. Kyllä me tästä selviydytään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänniä nämä leikkaupisteet ja hyviä siitä, että kun alkaa miettimään vaikka miten haluaa elää tulevaisuuden, huomaa että on jo kaikki mitä on aina elämältä haaveillut. Välillä on hyvä päivittää oma elämä ja huomata, että se on ihan täydellinen juuri näin. <3

      Niin hyvin sanottu tuo ristiriita, se on se kun aika laukkaa niin mahdottoman kovaa vauhtia ja nuorena luuli tämän kaiken kestävän ikuisesti, on kiire toteutta ne kaikki haaveet ja samalla hyväksyä, ettei ne kaikki toteudu. <3

      Ihan juuri niin ja painaa villasella ei saa, vaan pitää mennä läpi harmaan kiven, jotta tulee entistä ehompana takaisin.

      Ihanaa viikkoa Emma <3

      Poista
  8. Moneen kohtaan olisi sanomista, mutta keskityn muuttuvaan kehoon. Olen koko ikäni 55-vuotiaaksi potenut tyytymättömyyttä johonkin kehoni osaan, milloin siihen miltä joku kohta on näyttänyt, milloin siitä, miten kroppa ja pää ovat toimineet. Ikääntyessä nämä epäkohdat ovat vaan lisääntyneet, mutta niin on myös armo itseä kohtaan. Nykyisin ajattelen, että hyvä kun asiat näinkin. Tiia, lempeyttä itseä kohtaan. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armossa on opettelemista, voi miksi olemme itsellemme ankarempia, kuin toisille, tätä en lakkaa pohtimasta. Kenties siksi, koska tiedämme omat puutteemme niin hyvin.

      Ihanaa viikkoa Kirsti <3

      Poista
  9. Vaikka minulla ei ole vielä vaihdevuodet alkaneet, vastaan silti. Keho ja mieli toimivat yhdessä. Täysin ymmärrettävää, että kehon oireet vaikuttavat mieleen.Vaihdevuodet koettelevat naista. Vihan ja raivon tunteet voivat liittyä luopumiseen.Vaihdevuodet voivat olla lopulta vapauttava kokemus: minun ei tarvitse enää miellyttää; ajatella mitä muut ajattelevat (tätä en ole enää harjoittanut reiluun viiteen vuoteen vaikka mummovuosia ei olekaan ollut). On vain tämä yksi, ainokainen elämä. Tunteiden myllerrys vie aikansa, mutta ajattele: lopulta saat rauhan itsesi ja maailman kanssa. En varmasti jaarittele näin yleishempeästi, kun omat vaihdevuodet alkavat. Saattaa tulla monta kirosanaa ja koko olo voi olla kirottu.Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ja ne kirosanatkin sallittakoon <3 Kun ei toimi itseään vastaan, saa rauhan. <3 Mummovuodet on hyvä leikkauskohta pyristellä kaikesta sellaisesta riipasta irti, jota ei ole pakko kantaa mukanaan.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa viikkoa <3

      Poista
  10. Välillä kun olen tuskaillut itseni kanssa, olen miettinyt, että millaisiakohan on miesten ikäkriisit? Itse en myönnä kärsiväni ikäkriisistä, mutta kaikkea muuta kyllä kriiseilen. Tällä hetkellä kriiseilen sitä, että miten pärjään, jos tytär saa pian oman kodin...jään noiden miesten kanssa tänne ihan altavastaavaksi, liikaa testosteroneja. Toisaalta ovat perheen ukkelit niin rakkaitakin.
    Tällaista kriiseilyä täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, se on vaikeaa kun lapsonen lentää pesästä, se on myös elämää ja minkä mahtavan kaaren on saanut lapsen matkassa kulkea, nyt se muuttaa muotoaan. <3 Kyllä ne palaset testosteroninkin keskellä loksahtaa.

      Ihanaa päivää Outi <3

      Poista
  11. Kaikkeen tottuu❤Kun lapset lentää pesästä..ja joskus tulevat siivet räpiköiden takaisin muuttokuormineen kun asunto on myyty alta jne... ja mummokuumeen kanssa oppii elämään myös!Kivaa torstaita❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana luotan siihen ja kaksihan on jo meillä lentänyt pesästä <3 Pelkään sitä kun viimeinenkin lentää, mitä sitten?

      Ihanaa päivää ja oli niin kiva törmätä messuilla <3

      Poista
  12. Mulla ainakin on hirveä tuska vanhenemisesta. Tunnen itseni nuoreksi ja välillä ihan järkyttyy, kun muistaa, ettei olekaan enää se työpaikan nuorin hupakko, mitä oli joskus vuosikymmeniä sitten, vaan lähempänä 60 v kuin 50 v ;) Toisaalta on ihan helpottavaa, että on saanut kasvatettua lapset kunnialla aikuisiksi yksinhuoltajana, mikä on elämän paras saavutus, ja lapset muutenkin tärkeimmät, mitä on:)
    Ei mahda mitään, sitä on sen ikäinen, mitä kulloinkin on;) Monta asiaa kyllä tekisin toisin, jos voisin nyt palata vaikka 20 vuotta taaksepäin, mutta ei ole mahdollista, niin on elettävä niiden väärienkin valintojen kanssa.
    Kivaa iltaa Tiia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo ja kun ne nuoremmat ei ymmärrä, että sielu ei vanhene, vain kroppa. Olen aika sama ihminen, ehkä rauhallisempi ja tiedän tarkemmin mitä haluan, mutta silti minä. Pahinta on olla jotenkin vähän hassu täti.

      En ajattele vääriä valintoja, elän ehkä enemmän hetkessä ja ajattelen, että niillä valinnoilla oli tarkoitus, ne veivät tähän pisteeseen. Jokainen polku on tärkeä valinta, oikealla ja vasemmalle ja tämä elämä on nyt niiden valintojen kautta syntynyt. <3 Eli olet upea nainen Sari nauti tästä päivästä, haaveile tulevasta <3

      Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  13. Eiköhän se siitä laannu pikkuhiljaa. Toivottavasti! Itsekin just sanoin miehelle, että elämän varrella on koko ajan kaikenlaista lastenneuvolaa, äitiysneuvolaa ja muuta, mutta miksei mummoneuvolaa? Koko ajan olisi jotain kysyttävää ja tyhmää googlailla kun ihmettelee esim. kauan kuumat aallot kestää tms. Itsellä aallot on laimentuneet -ihme kyllä. Mieli kyllä on välillä ihan maassa, itkettää ja välillä ihan tosi onnellinen. Mutta se toisaalta ei ole uutta, olen aina ollut tasainen luonne ja yht`äkkiä saattaa mieli muuttua iloisesta surulliseksi enkä edes tajua syytä. Olenkin pitänyt itseäni aina vähän maanisena heh! Tosin sellaisia kauheita kiukkupuuskia kuin teininä ei ole onneksi enää sittemmin (vielä?) tullut. Mukavaa loppuviikkoa! Ja ainiin, sinulla on vielä lapsia kotona, nuorihan sinä vielä olet! Arvaa vaan tunnenko minä itseni vanhaksi kun omat lapset on seurustelleet jo 5-6 vuotta ja asuneet omassa kodissa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot paras, mummoneuvola olisi just eikä melkein, meinaan tämä vaihe hieman lakaistaan kaiken alle, tämä maailman epäseksikkäin vaihe.

      Juu lievä mania kuuluu tähän ja tunteet, kuten suuttumus voivat syttyä liekkeihin sekunnissa. No meillähän on jo kaksi aikuista lasta ja asuvat avoliitossa, joten sekin on koettu.

      Kivaa viikkoa ja zemppiä <3

      Poista
  14. Kyllä naisen tunteet osaavat olla välillä hankalia, mutta toisaalta, sehän meistä tekeekin niin vastustamattoman ihania ikään ja kokoon katsomatta <3 Tsemppiä myllerryksiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onahn tämä naisen elämä aina sellaista tunteiden siivittämää <3 Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  15. "Nyt on tunne, että vähät väliä millään, olen niiden ihmisten kanssa, jotka haluavat olla seurassani kaikesta huolimatta." Tämä sinun sanomasi juttu on niin hyvä :) Näin viiskymppisenä sitä tietää mitä, miten, missä ja kenen kanssa haluaa viettää aikansa. Siis kaikesta huolimatta - juuri niiden ihmisten kanssa, jotka hyväksyvät sinut virheinesi kaikkineen <3
    Ja hikeä kuule pukkaa täälläkin ja tänään iskin vihdoin kroppaani kiinni hormonilaastarin eli katsellaan nyt sopiiko ne ja loppuisivatko nämä nyt yltyneet kuumat aallot. On tämä naisen elämä kaikkineen niin kovin mielenkiintoista :-D ... Kuumista aalloista huolimatta elämä maistuu hyvälle ja ei ole mielialan vaihteluista tai muutakaan sellaista. Elämä on aika leppoisaa just nyt! Lapsi on jo iso (13v) ja tekee ja toimii itsenäisesti kovin paljon eli siimaa täytyy antaa ja muistaa, että lapset ovat lainaa vain.
    Joskus mietinkin millaista kivaa on edessäpäin kun lapsi lentää omilleen. Jos siis Luoja suo ja terveyttä riittää, niin silloin varmasti voisi olla mukavia asioita edessäpäin. Haikeana kuitenkin tunnen sen miten nopeasti aika kuluu ja miten lyhyt elämä yleensä on (kyyneliä..)
    Joo, ollaan onnellisia lapsistamme ja itsestämme ja nautitaan elämästä kaikkine karvoineen, kuumine aaltoineen, kiukkupuuskineen ym.
    Ihanaa viikonloppua!!! Meillä alkaa viikon syysloma - jihhuu :) :) :)
    Terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri noin, miksi roikottaa ihmisiä mukanaan, jotka laskevat alas, no ei miksikään.

      Ohhoh onkohan laastari autellut? En tiedä onko mummokuume vai mummokuumeen esivaihe, mutta hikiaaltoja välillä tulee enemmän ja välillä ei viikkoon, mitä tälläinen on. Miksi ne ei esiinnyt esim. kerran kk tai joka viikko klo 14, vähän niin kuin kuukautiset, ei ne vaan tulee ihan miten sattuu.

      Elämä on kyllä tosi hyvää, ihan samaa mieltä ja on aika huikeaa, että kaikki neljä lasta on nyt niin isoja, ettei vanhempia enää todellakaan tarvita koko ajan. :)

      Nautitaan ja oikein ihanaa syyslomaa Nanna <3

      Poista
  16. Ei ole helppoa olla mummokuumeinen. Täällä samaa tuskaa koetaan päivittäin. Suututtaa ja ärsyttää pienet asiat. Sinulla vielä lapsien kasvaminen aiheuttaa suurta lisätuskaa. Täytyy myöntää, etten olisi ikinä uskonut mummokuumeilun olevan näin rankkaa. Aika usein tulee kysyttyä itseltäni, pitkäänkö tätä jatkuu. Sinulla on siis kanssasisaria täällä ja paljon. Yritä tsempata ja nähdä aurinko pilviltä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se, pitkäänkö tämä jatkuu, se on paha kysymys se! Vertaistuki on parasta, koska on todella hyvä havahtua, ettei ole yksin. <3 Zemppiä ihana Mannilainen <3

      Poista
  17. Tunsitko sellaisen lämpöisen puristuksen ympärilläsi?! Se olin minä..täältä lähetin etähalina sellaisen rutistushalipuristuksen..niin tutun kuuloista tekstiä:)♥ Tälle äidille tuo lasten kasvu ja pesästä lähtö on ollut kyllä kova paikka ja on edelleen..Hormoonimyrskyjäkin tulee tasaiseen tahtiin ja silloin kyllä ukkeliparka saa kuulla kunniansa.. ja sitten perään hävettää ja taas itkettää:) Huoh!! On tämä naisen elämä yhtä kasvua.. mutta siitä pitää olla äärettömän kiitollinen että niin täällä kuin sielläkin on siinä vieressä aina vaan se "kallio", mikä ei järky niistä purkauksistakaan huolimatta:) Ihanaa syysiltaa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihana Päde, tuntuu täällä asti <3 Juu kun me naiset olemme tunteiden vietävissä, ne hormonit ja hormonien puutteet vissiinkin, niin miehillä on siinä ihmettelemistä. :)

      Ihan niin totta ja koenkin, että olemme mieheni kanssa toinen toistemme kallioita ja siihen voi luottaa, että läpi harmaan kiven.

      Ihanaa viikkoa ihanuus <3

      Poista
  18. Välillä on alakuloa ilmassa täälläkin jopa siinä mittakaavassa että miettii onko enää mitään odotettavissa elämältä. Mutta sitten taas tuntuu kaikki hyvältä, kun lapset ovat aikuisia ja vanhin lapsenlapsikin on jo kuusitoista. Tuota hikoilua olen kärsinyt jo niin kauan että en edes muista kuinka monta vuotta. Mutta hedelmällisyyden loppumista en koskaan ole osannut surra. Ihanaa kun ei enää tarvitse olla huolissaan kuukautissuojan pettämisestä tai harmitella sitä kun kuukautiset alkavat juuri silloin kun ei saisi. No niitähän voi nykyisin kyllä siirtää, mutta kuitenkin, hyvä näin. Ainoa todella harmittava asia tässä iässä on se kun painoa pakkaa kertymään.
    Uskon että pääset noista tunnekuohuista pikku hiljaa yli ja sitten tuntuu paljon helpommalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu joskus tulee sellaisia hetki, että tuntuu onko missään mitään järkeä, tuon pudotuksen jälkeen onnellinen tila tuntuu suorastaan ihmeelliseltä. Kai kaikkien elämä on tälläistä rämpimistä ja mummovuodet ym. sitten korostavat vielä asiaa.

      Totta tuo, etten kuukautisia kaipaa, mutta eipä niitä ollutkaan, kun söin minipillereitä ja eipä niitä ole enää takaisinkaan kuulunut, kun lopetin pari kk sitten ne pilsut, enkä kaipaakaan. Kunpa vaan ne katoaisi ja kaikki muu säilyisi ennallaan, mutta sehän on tässä elämässä mahdotonta.

      Niin minäkin uskon ja voimia Kristiina sinne ja muuttoon myös <3

      Poista
  19. Kylläpäs kirjoituksesi sai taas miettimään syvällisiä...sellaisia asioita, joita en ole vielä edes pohtinut! Nyt olen tietyllä tavalla alkanut pelkäämään vanhenemista, sillä mietin koko ajan sitä, minkäikäinen olen kun Amos vaikkapa 10-vee tai 20-vee.. Voi kun voisi ajankulun hiljentää, siihen toivoisin enemmän taitoa elää juuri tässä hetkessä, vaikka samalla joku huutaa pääkopassa, että on niin paljon toteutettavia asioita ja suunnitelmia, joiden vuoksi on koko ajan juostava ja kiirehdittävä eteenpäin! Ikuinen ristiriita. Kauniita unia ja ihania messupäiviä, jos ei törmätä, niin somessa nähdään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, eikä tarvikaan pohtia, aika aikansa kutakin ja tällekin on aikansa, nyt nautit ihanasta pikkulapsiajasta, joka omalla tavallaan on ihmisen parasta aikaa, voi sitä rakkauden määrää, mitä äitinä saa osakseen <3

      Ikuinen ristiriita ja pelko, että aika loppuu kesken.

      Kiitos niin paljon Heli ja nähtiinhän me, vaikka tänään ei sitten nähtykään. <3

      Upeaa viikkoa <3

      Poista
  20. Heippa Tiia,
    vaikka kirjoititkin "Ensin on tuo rapistuva keho, jota jo yksittäin on aikamoista käsitellä. Nyt ei tähän väliin kannata sitten miettiä jumppajuttuja, koska en tarkoita löllyröitäni vaan naiseuden menetystä mummovuosien vuoksi. " Niin kuulun nyt näihin kamaliin ihmisiin jotka oikeasti tyrkyttää liikuntaa lääkkeeksi lähes kaikkeen. Koska se oikeasti auttaa. Löllyröillä ja painolla ei ole väliä, mutta mielialaan, fiilikseen ja jaksamiseen liikunnan vaikutus on huikaiseva. Ja nimenomaan mielekäs, riittävä ja säännöllinen liikunta. Liikunnalla on taatusti positiivinen vaikutus hormoniheilahteluihin ja mielen alakuloisuuteen. Quick fix se ei ole, mutta pidemällä aikavälillä se taatusti tuo pelkkää hyvää. Sitoudu johonkin sinulle mieluisaan liikuntamuotoon vähintään puoleksi vuodeksi ja vaikkapa 3x viikossa. Ei enempää. Eikä sen tarvitse olla joogaa. Kokeile kickboxingia, crossfitia, juoksukoulua, karatea tai vaikkapa kiipeilyä...jotain sellaista mitä et ennen ole säännöllisesti harrastanut. Haasta kroppa tekemään jotain sellaista mihin se ei ole tottunut. Siitä mielikin tykkää :)
    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annu <3 Olet kyllä niin oikeassa, liikunta antaa euforian tunteen ja helpottaa niin monella tasolla mielen liikkeitä. Omalla kohdalla koko elämäni aina kun olen aloittanut, joko punttisalin, jumpan jne se on aina mennyt pakkomielteiseksi, joten tiedän ettei sellainen ole enää minua varten, tunnen jo itseni. Paljon auttaa pakolliset tunnin koiralenkit aamulla ja illalla, siinä saa samalla sen happisyöksyn aivoille, joka monesti korjaa mielen liikkeet, mutta joskus siellä metsässä tulee mietittä sitten näitä syntyjä ja syviä.

      Oma ongelmani ei ole mielestäni arkiliikunnan uupuminen, eikä edes liikaa syöminen, vaan väärin syömineen, leipää ja suklaata. ;)

      Mutta hieno tuo haasta kroppasi, siitä saisi elämään varmaan uutta potkua, ellei se sitten taas muuttuisi pakkomielteeksi.

      Ihanaa kun kirjoittelit ja kaikkea hyvää sinun syksyyn ja kiitos Annukka <3

      Poista
  21. En tiedä lohduttaako yhtään ja en varmasti tiedä tilanteestasi mitään, kun en ole samassa vaiheessa, mutta näitä kriiseilyjä on meillä jokaisella ja jotenkin ehkä naisilla enemmän tai sitten miehet ei näistä puhu. Ehkä ajatus siitä, että vaihe on ohimenevä ja kriisi johtaa yleensä johonkin parempaan ja ehkä kriiseilystä johtuen löytää itsestä uusia puolia ja mahdollisesti uuden suunnan joka voi tuoda onnellisuutta ja hyväksyntää itseään kohtaan. Itsehän me olemme itsellemme niitä pahinmpia piiskaajia ja mollaajia. Joku päivä menee huonosti ja taas toisena päivänä vähän paremmin. Parasta varmaan on huonoa oloa purkaa tekemällä sellaisia juttuja jotka on itselle mieluisia. <3
    Mukavaa viikonloppua Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin totta ja taaksepäin katsottuna jo tuttua, naiseus on yhtä kriisistä toiseen syöksymistä ja välillä sitten tyyntä ennen myrskyä, ne hormonit ja ne voimakkaat tunteet. <3

      Niin oikeassa olet tuossakin, että miksi sitä on toiselle armollisempi, kuin itselle tässä on suuri oppimisen paikka. <3 Mieluisia juttuja kannattaa tehdä ja ilman huonoa omaatuntoa.

      Ihanaa viikkoa Johanna ja kiitos <3

      Poista
  22. Hieno kirjoitus, Tiia <3 Mummovuodet ei ole itsellä vielä ajankohtaiset, mutta olisin taipuvainen kallistumaan Annun reseptiin. Minulle kuntosalilla itseni rääkkääminen tuo voimakkuuden tunteen, ei vain kroppaan vaan myös aivoihin. Murrosikähän ne vaihdevuodetkin tavallaan ovat, siirtymä uuteen elämänvaiheeseen, jossa on vihdoin lupa olla sitä mitä on, tarvitsematta miellyttää ketään. Antoisaa tutkimusmatkailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun olen aloittanut punttiksen tai minkä tahansa, siitä on tullut pakkomielle, pakko käydä, kauheaa jos ei pääsekään, kaikki käynnit mitätöityy jne. Kuljen mieluiten miehen tai yksin metsäpoluilla ja saan liikuntani sieltä. Kyseessähän ei ole, etten harrasta liikuntaa, kun kävelen kaksi kertaa päivässä kunnon lenkit. :)

      Kiitos kovasti Marika ja uskon, että juuri murroksesta on kyse ja tutkimusmatkailusta ennen seuraavaa vaihetta. < Ihanaa viikkoa Marika ihanuus <3

      Poista
  23. Hei ystäväiseni, jos ymmärrän lukemani oikein, niin olet sitä mieltä, että vaihdevuodet (mummovuodet?) ovat alkaneet. Itse heräsin samaan huomioon vasta tänä vuonna ja olin kuin päähän puulla lyöty, kun vasta pari kirjaa luettuani ymmärsin mikä kaikki muuttuu vaihdevuosien ja premenopaussin aikaan. Kirjoitin silloin pienen blogin aiheesta: http://skooljakulaus.blogspot.fi/2017/08/nainen-onko-energiasi-ja-intohimosi.html

    Se, että mielialat heilahtaa kuin murrosikäisellä kuuluu "kuvaan". Itse heilahdin nollasta sataan hirviöksi ja häpesin itseäni sitten kaksi päivää (vollottaen siitä vuorokauden). Eli ei ole ihme, että itseään katsoo kummaksuen, kun hormonit sisällä heittää mieltä ja kehoa välillä vasemmalle ja heti kohta oikealle.

    Suosittelisin lukemaan Maija Kajanin kirjan: Sukellus kuumaan aaltoon. Sitä saa kirjastosta lainaksi. Pelkästään lukeminen ja tiedon saaminen helpotti oloani huomattavasti. Sen jälkeen osasin olla itselleni lempeämpi ja ymmärtäväisempi.

    Muista halata itseäsi ja vaikka tanssia yksiksesi ympäri kotia. Kuuntele sellaista musiikkia, joka tekee sinulle hyvää. Kun saat tietoa vaihdevuosista, osaat myös tehdä omat päätöksesi millä keinoin voit auttaa itseäsi. Muista, että jos oletkin ennen ollut toisenlainen tai ajatellut toisin, niin olet silloin tehnyt kuin olet parhaaksesi katsonut. Ihminen ja maailma muuttuu joka hetki, vaikka sitä ei aina näe silmin. Olet ihana juuri sellaisena kuin olet. Nainen on aina nainen ja kaunis. Toitottaa maailma sitten ihan mitä tahansa muuta mallia.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on ne tainneet alkaa, kuukautisia ei enää näy, partakin kasvaa ja joskus on kuin löylyä löisi. Pitääpä tulla kurkkaamaan tuo sinun postaus, sillä enhän minä ole kuin kuulopuheiden perusteella miettinyt mikä kaikki muuttaa ja oman kokeman.

      Ohho sukellus kuumaan aaltoon, todella mielenkiintoista, kirja itse kuumasta aallosta, joka on kyllä niin outo juttu miksi naisen on aina kärsittävä, hih.

      Niin hienosti tuo kirjoitettu, jokainen vaihe on ollut siinä kohden oikea ja olen tehnyt valintani parhaalla mahdollisella tavalla, sillä tiedolla mitä silloin on ollut. Kaatunutta maitoa ei kannata itkeä, elää hetkessä ja haaveilla tulevasta.

      Kiitos ihanan Birgitta niin kauniista ja koskettavasta tekstistä <3 Ihanaa syysviikkoa sinulle <3

      Poista
  24. Täällä on niin mahtavia kommentteja, joihin haluan ajan kanssa vastailla. Kommentteihin vastaaminen nyt hieman viivästyy I Love me-messuilun vuoksi. Niin kiitollinen kaikista kannustavista ja vertaistuellisista kommenteista <3

    VastaaPoista
  25. Voi Mää niin tiedän mistä sie puhut. Olen koko syksyn pohtinut oloani, mitä tämä on ja miksi minua koko ajan ahdistaa ja hieman surettaakin. Nyt lomaviikollani tajusin että mulla on uupumus, totaalinen sellainen. Välillä koen myös ikäkriisiäkin kun lapset on jo isoja ja vauva aika omalta osaltani on totaalisesti ohi. Voi tätä elämää, voisiko tämä joskus olla helpompaa. Tämä vuosi on ollut todella raskas meidän perheelle. Huh hei. Tsemppiä sinulle ihanuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua rakas ystäväin ja hyvä, että kaikelle on löytynyt syy, se on askel kohti parantumista. Muista ettei uupumus ole epäonnistuminen, se on kehon tapa kertoa ja hälyyttää, että täytyy elää toisella tavalla, kuunnella itseään <3

      Joskus tulee raskaita vuosia, meillä niitä oli putkeen 10 ja silloin mietin, että tämä on vain tätä ja mitä seuraaaksi, mutta niin se aika koitti, että helpotti ja oivalsin myös, että tämä kaikki on elämää eli onnenhetket ovat lyhykäisiä ja niihin on tartuttava. En enää odota, huomenna on paremmin, vaan elän tässä hetkessä. <3

      Muiskuja ja halauksia sinulle ihana <3

      Poista
  26. "Äiti, sä oot iha hyvä laskettelee.. mennää ny !" Ja niin sitä mentiin se huisin kamalan jyrkkä rinne - eikä se edes ollut niin mahdoton kuin muistissani kuvittelin ;). Olin sanoinkuvaamattoman tyytyväinen omaan uskallukseeni ja onnellinen nuorestani, jonka kanssa saan jakaa voimaannuttavia hetkiä tässä oudossa olotilassa 40+ ..you know

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea hetki teille ja hyvä sinä, kun annoit mennä. Meille iän myötä tulee aivan merkillisiä estoja, meistä tulee tylsempiäkin. Kannattaa ottaa mallia meidän ihanista nuorista, olimme itsekin joskus sellaisia ja miksemme voi olla vähän sitä ajoittain nytkin <3 Kiitos tämä oli tosi kiva ja ihanaa syksyn jatkoa sinulle <3

      Poista
  27. Voi jessus. Pistin tylsyyksissäni hakusanoiksi nettiin blogi+vaihdevuodet ja tulin ensimmäiseksi tälle sivulle. Äitiysasiaa lukuunottamatta olisin voinut huuta, että teksti on minun! noin minäkin tunnen! Koko ajan vihainen kaikelle, ja ennen kaikkea itselle. En ole lukenut muuta kuin tämänpäiväisen postauksen enkä vielä ainuttakaan kommenttia, mutta voi herran tähären, kuinka teksti osui ja upposi. Terv. Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että googlasit ja mahtavaa, että vielä kommentoit <3 Parasta on juuri yhteisöllisyys ja olen saanut voimaa teistä niin paljon, että hei emme ole näiden asioiden kanssa yksin. En tiedä miksi meitä naisia pitää hormonien niin riepotella ja ärrimurriki vielä tässäkin iässä ajoittain heittäytyä. Ehkä luonto on ajatellut sen niin, että karkotamme kiukullamme kaikki koiraat, mene ja tiedä. Mutta odottelen tässä milloin se seeisteinen aika koittaa, vai onko se vaan höttöhaaveita. <3

      Zemppiä Maarit ja muista, et todellakaan ole yksin <3

      Lämmöllä Tiia

      Poista