torstai 7. joulukuuta 2017

Whamisa korealaista luonnonkosmetiikkaa ja vieraskynänä tytär Emma

Whamisa-luonnonkosmetiikka on yli kymmenen vuotta kestäneen tutkimustyön tulosta. Tämä korealainen brändi on nyt alansa huippua luonnollisessa fermentoinnissa ja vedettömässä kosmetiikassa, ja heidän tuotteitaan on esitelty ja ylistetty Voguessa, Ellessä ja lukuisissa tunnetuissa blogeissa. Miljoona kosmetiikkaintoilijaa ei voi olla väärässä.
Kosmetiikan fermentointi on ollut Koreassa trendi jo vuosia, ja Whamisa on lisännyt tuotteidensa tehoa ja imeytymistä entisestään korvaamalla pelkän veden kasviuutteilla, kuten esimerkiksi aloe veralla. Whamisa on myös eettisesti ja ekologisesti sertifioitu, tuotteita ei ole testattu eläimillä, ainesosat ovat kaikki turvallisia ja eettisesti tuotettuja, ja yritysrakenne on joka asteella läpinäkyvä. Tiedostava luonnonlapsi voi siis huokaista onnesta ja kiertää kasvovesipullon auki.
Sain testattavakseni tuotesarjasta puhdistusöljyn, kasvoveden, kasvoemulsion, paksumman kasvovoiteen, ruusu-kasvosuihkeen ja huulivoiteen. Ensivaikutelmani oli, että Whamisa on onnistunut luomaan luonnonläheisen, suloisen tyylin, joka ainakin minun mielessäni herätti mielikuvia puuvillamekoista, hiljaa porisevista teepannuista, villikukkakimpuista ja kiireettömistä aamuista.
Tuotteiden tuoksu on, kuten arvata saattaa, hyvin luonnollinen ja raikas. Synteettisten aineiden ihanasti puuttuessa voiteista voi todella haistaa valmistuksessa käytetyt kukat, ja ruusu-kasvosuihke todella tuoksuu aidolle ruusulle.
Puhdistusöljy on ollut todella iloinen yllätys. Se levitetään kuiville kasvoille, meikki hierotaan pois hellästi, ja lopuksi kasvot huuhdotaan vedellä. Kosketuksissa veden kanssa öljystä tulee maitomaisempi, ja se huuhtoutuu hetkessä pois vieden kaiken meikin mukaansa. Pidän siitä, että tämä öljy on tavanomaisia puhdistusöljyjä kevyempi, ja myös hellävaraisempi. Vaikka käytänkin vettä, iho ei jää kireäksi.
Puhdistuksen jälkeen levitän kasvoveden taputtelemalla sen kasvoille käsin. Whamisa on veden sijaan käyttänyt uutteita aloesta ja krysanteemista, ja ”kasvovesi” onkin koostumukseltaan hieman tyypillistä kasvovettä paksumpaa, mikä tekee siitä myös hieman seerumintapaisen. Se sopii täydellisesti tarkoitukseensa, ja ruusuntuoksu on taivaallinen. ”Deep Rich” ei voisi olla enempää totta.
Ihoni näyttää aina tämän kaksikon jälkeen todella kuulaalta ja puhtaalta, aivan kuin olisin tipahtanut antioksidanttiseen taikalähteeseen (ei huono). Kun iho on puhdistettu, levitän kasvovoiteen. Vaihtoehtoja on kaksi, Organic Flowers Nourishing Cream ja Organic Flowers Lotion Double Rich.
Emulsio on tietenkin paljon kevyempi, ja koska ihoni on talvisin haastavampi ja kuivempi, koen, että paksu ja kuohkea Nourishing Cream sopii kylmään paremmin. Nourishing Cream sisältää mangoa, avokadoa, kaakaota ja sheaa, ja se todella tuntuu kasvoilla. Herneen kokoinen annos riittää tarjoamaan pehmeyttä koko päiväksi. Olen myös huomannut muutaman viikon jälkeen, että ihoni on merkittävästi kirkkaampi ja vaatii vähemmän valokynää.
Whamisa kuitenkin ehdotti sivuillaan, että emulsiota voi käyttää kerrostamiseen, ja tästähän minä sitten vallan innostuin! Laitoin emulsion alle, ja paksumman voiteen päälle, ja lounaalla ystäväni kehui ihoani, sehän ihan hehkui! Nyt aina, kun lämpömittari näyttää miinusta tai olen edeltävänä iltana juonut lasillisen liikaa cavaa, tämä yhdistelmä auttaa minut kosteusvajauksen yli supertehokkaasti. Eikä minun vieläkään tarvitse läntätä kasvoilleni mitään keinotekoista, kemiallista yhdistettä!
Emulsio yksinään taas on täydellinen vaihtoehto lämpimämmälle säälle, tai kun haluaa hieman yksinkertaistaa ja keventää kauneusrutiineitaan. Se imeytyy sekunnissa, ja sopii yhtä hyvin meikin alle kuin paksumpi voidekin. Se sisältää argan- ja jojoba-öljyjä, eli se suorastaan liukuu kasvoille jättämättä kuitenkaan öljymäistä kiiltoa. Pullo on myös kasvotuotteeksi iso, eli emulsiosta riittää pitkäksi aikaa. Luonnonkosmetiikka on kuitenkin lyhyempi-ikäistä kuin tavallinen kosmetiikka (mikä on tietenkin hyvä, koska se kertoo tuotteen luonnollisuudesta), joten tuotteita ei kannata turhia säästellä tai pantata ihanuudestaan huolimatta.
Sitten päästäänkin suosikkituotteeseeni. Damask Rose Petal Mist- ruususuihkepullossa on aitoja ruusun terälehtiä, ja tuoksu on ruusun ystävälle huumaava. Suihke kosteuttaa ja raikastaa ihoa mihin aikaan päivästä tahansa, ja se sisältää uutteita mm. lootuskukasta, aloe verasta ja krysanteemeista, eikä laisinkaan pelkkää vettä niin kuin monet muut. Se ei sotke meikkiä laisinkaan, päinvastoin – kun on ollut koko päivän töissä tai luennoilla ja pitäisi jatkaa vielä illanviettoon tai treffeille, riittää että vähän siistii silmämeikkiä, levittää huulipunan ja suihkii tätä kasvoille ja voilá! Tämä suihke kuuluu ehdottomasti vastaavien tuotteiden parhaimmistoon. Ainoastaan Avenen Spring Water-monitoimivedestä on kilpailijaksi. Ja siinä ei ole ruusun terälehtiä, joten…
Kaiken kruunaa Organic Flowers Lip Moisture- huulivoide. Voide on todella pehmeä, eivätkä kukat maistu huulilla lainkaan kitkeriltä. Taas ajatus siitä, etten ole tunkemassa suuhuni synteettisiä ainesosia tai yhdisteitä, lisää ehdottomasti tuotteen hohtoa. Voiteessa ei ole kiiltoa, ja se sopiikin loistavasti esimerkiksi mattahuulimeikin pohjalle. Omat huuleni ovat varsinkin talvisin oikea murheenkryyni, ja tämä voide pehmentää ne ihanasti ja kuivumat ovat historiaa.
Tuotteiden hinnat ovat kohtuullisia huomioon ottaen valmistukseen käytetyn työn ja prosessit, ja voiteen tai kasvoveden saa omakseen noin kolmella – neljälläkymmenellä eurolla. Tietenkin kaltaiselleni opiskelijalle hinnat voivat tuntua kovilta, mutta olen oppinut, että kun panostaa laatuun mutta ostaa vähemmän, merkeiltä jotka tekevät asiat oikeudenmukaisesti ja luonnonläheisesti, varoja ei oikeastaan tule käytettyä sen enempää. Olen itse ollut hyvin tyytyväinen, ja käsitykseni luonnonkosmetiikan ja eettisen kosmetiikanvalmistuksen tärkeydestä on entisestään parantunut. Kiitos Whamisa! 
Vieraskynänä, testaajana ja valokuvaajana toimi tällä kertaa meidän aikuinen tytär Emma. Emma on kerran aiemminkin toiminut blogissani vastaavassa roolissa ja kun löytyy juuri Emman näköinen kosmetiikkasarja, kaunis, luonnonläheinen, suloinen ja aito, ihan kuten meidän Emma,  niin tällöin on parempi, että tytär testaa ennemminkin, kuin tämä äitipuoli. <3
Koska Whamisa on myös erittäin tehokas sarja ja oma ihoni on tällä hetkellä couperoottinen ja herkästi kaikkeen mm. nokkosrokoin reagoiva ja atooppinen, niin tästäkin syystä siirsin testirupeaman Emmalle, joka rakastaa ylikaiken luonnonkosmetiikkaa. Suuret kiitokset Emmalle ja en ikinä itse osaisi näin asiantuntevasti kirjoittaa etenkään ihonhoitotuotteista, joten oikeaan osoitteeseen meni kaunis ja herkkä luonnonkosmetiikkasarja Whamisa. <3
Miten siellä, onko Whamisa tuttu sarja, viehättääkö sarjan ulkonäkö ja aidot ja tehokkaat aineosat, kiinnostuitko? Miten teillä, joilla on tyttäriä, jaatteko kosmetiikkarakkauden?
Sydämellistä torstaita kaikille. <3
*Whamisat saatu pr-näytteinä ja Whamisaa voit itsellesi hankkia täältä.




38 kommenttia:

  1. Voi ihana Emma ja ihana postaus<3 Todella kattavasti kerrottu näistä tuotteista, joita en olekaan aikaisemmin kokeillut, mutta nyt kieltämättä heräsi mielenkiinto <3

    Tuo ruusussuihke kuulostaa kyllä ihan huippu tuotteelta, sellaiselta joka tuliis taatusti käytettyä viimeiseen pisaaraan asti.

    Kauniit kuvat Emma <3 Mielelläni luen sinulta myös toisenkin tekstin :)
    Ihanaa viikkoa Tiia ja Emma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma kyllä teki oikeutta tälle upealle sarjalle ja en ikinä olisi itse osannut kuvailla Whamisaa näin pieteetillä. <3

      Olen ruususuihketta suihkutellut ja se tuoksu aivan aidolle ruusulle ja on todella ihastuttava tuote. <3

      Ihanaa, päästetään joskus toistekin Emma luonnonkosmetiikan kimppuun täällä blogissa. <3

      Ihanaa perjantaita Souliina <3

      Poista
  2. Hauska idea tuo vieraskynän käyttö 💓 Hyvin Emma kirjoitti! Ihan uusi tuotesarja 😊 Ihanaa loppuviikkoa Tiia ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Jaana ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja hyviä käyttökokemuksia. Whamisan tuotteet ovat todella ihania <3 Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emman puolesta <3 ja bongasinkin instasta, että sinulla näitä testissä eli kaikupohjaa löytyy sieltäkin. <3 Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Olipa kivasti kerrottu tuotteista. Ihan uusi tuttavuus!
    Mukavaa torstaita Tiia ja Emma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Outi ja ihanaa saattaa tätä upeaa sarjaa ihmisten tietoisuuteen ja näin kivasti Emman avulla. <3

      Ihanaa perjantaita Outi <3

      Poista
  5. Kivalta näyttää tuotesarja ja mua kiinnostaa erityisesti tuo puhdistusöljy ja ruusuvesi. Kiitos miellyttävästä postauksesta Emma☺.
    En ole ennen tiennyt sarjan olemassaolosta haluan ehdottomasti tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla, että kiinnostaa ja on kyllä mielettömän tehokas ja myös erittäin herkällä tavalla kaunis sarja. <3

      Ihanaa viikonloppua Ansku ja Natural Goods Companylta löytyy sarjan tuotteet <3

      Poista
  6. Ei Emma ole aatellut alkamaan pitää omaa kauneusblogia? Lukisin! Todella asiantuntevaa tekstiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmasta olisi vaikka mihin ja jossain kohden Emmalla olikin oma blogi ja se oli mieletön. <3 Välitin kommenttisi Emmalle Jonna <3

      Ihanaa perjantaita <3

      Poista
  7. Ihanat kuvat ja kiinnostava tuotemerkki. Kaikki missä on ruusua, on mun makuuni;) Vieraskynäidea on ihan loistava<3
    Ja sitten, kun vielä ymmärtäisin mitä tarkoittaa 'fermentointi' ....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fermentointi on kaunis sana "käymiselle". Eli tuotteissa olevat aineet pilkkoontuvat yksinkertaisemmiksi entsyymeiksi, jotka sitten vuorostaan imeytyvät paremmin ja toimivat tehokkaammin iholla. Eli aivan huippujuttu! :D Fermentointia käytetään myös ruokien ja juomien valmistuksessa.

      Iloisin terveisin,
      Vieraskynä

      Poista
    2. Kiitos selvennyksestä, Emma:) Sepä tulikin nopeasti:)

      Poista
    3. Ihanaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  8. Aika näyttää tuleeko masuasukki rakastamaan kosmetiikkaa yhtä paljon kuin äitinsä :)

    Hyvin kirjoitettu vieraskynältä :) Kaunista torstaita sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih voi pieni masuasukki siellä. <3

      Kiitos kovasti Mira ja ihanaa perjantaita <3

      Poista
  9. Hienosti esitelty ja asiantuntevasti kirjoitettu postaus. Kiitos Emma. Minusta sarjan ulkonäkö on kaunis. Aion vinkata tästä sarjasta tyttärilleni, joita on MONTA (ja yksi heistä on nimeltään Emma). Monet tyttäreni käyttävät luonnon kosmetiikkaa. Keskenään he useinkin vertaavat eri tuotteita. Hyvää torstai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin sarja on herkällä ja myös persoonallisella tavalla kaunis ja siinä on jotain jopa vintage-henkistäkin. <3 Kivaa jos vinkkaat, sarja on erittäin mielenkiintoinen ja todella tehokas, täynnä vaikuttavia aineita ja vielä niin kauniit purkit, ooh <3

      Ihanaa viikonloppua Kirsti <3

      Poista
  10. Erinomainen tuote-esittely jälleen vieraskynältä, jonka aiemmastakin jutusta pidin!
    Onpa muuten kauniit nuo pakkaukset ja mielenkiintoinen sarjatuttavuus . en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Heli Emman ja Whamisan puolesta. <3 Sarja on kyllä niin kaunis ja tehokas.

      Ihanaa viikkistä Heli <3

      Poista
  11. Ihana postaus, ja ihana vieraskynäidea! Ahmin joka sanan ❤

    Iloa viikkoonne 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla ja oli kyllä vielä niin kivan maanläheisesti kirjoitettu, että aukeni tälle äidillekin jokaikinen kuvio. Hih. <3

      Iloista viikonloppua ihana Salka <3

      Poista
  12. Ihana Emma! Korealaiset kinnittävät todella paljon huomiota ihon hoitoon. Siksi käytänkin alkujaan korealaisen - nykyään pariisilaisen - 50 vuotta vanhan merkin YonKan ihonhoitotuotteita. Sopivat hyvin minun iholleni. Kivaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin muistankin tuon, että vannot YonKan nimeen, eli korelaiset osaa <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  13. Kauniit kuvat! Kiitos Emma postauksesta <3 Tämä oli minulle uusi merkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että tykkäsit ja kiitos kovasti. <3 Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  14. Ihana postaus! Hyvää viikonloppua teille!❤ P.s. blogissani on käynnissä mukava arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tiiu ja pitääkin tulla kurkkimaan <3 Ihana viikonloppua <3

      Poista
  15. Kiva postaus! Tää sarja mua onkin kiinnostanut, koska se on tyyliin ainoa korealainen ja eläinkokeeton kosmetiikkasarja. Fermentointi mua periaatteessa vähän ällöttää, mutta yritän päästä siitä yli :D Siitä tulee vaan mieleen inhokkini lipeäkala, vaikka sehän taitaa olla valmistettu mädättämällä eikä käymällä. Puhdistusöljyn vähintään testaan kyllä jossain vaiheessa ja mulla taitaa olla olla jotain näytteitä muistakin tuotteista. Sellainen pikkujuttu on pakko nillittää, että vaikka itsekin luonnonkosmetiikkaa rakastan, niin kyllä senkin ainesosat on valmistettu kemiallisesti, mm. fermentointihan on kemiaa parhaimmillaan. Eikä se ole ollenkaan huono asia, että kosmetiikan ainesosia osataan muokata iholle käyttökelpoisempaan ja kosmeettisesti miellyttävämpään muotoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kieltämättä, jos fermentointia oikein lähtee ajattelemaan, niin kieltämättä ajatus on aika erikoinen ja vielä jos johnnaiseksi tulee lipeäkala. ;)

      Kiitos täsmennyksestä Nella ja ehkä tässä kohden on haettu jotain sellaista sanaa, kuin synteettinen. :) Mutta hyvä on ihmisten tietää, ettei tule juuri väärinymmärryksiä.

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  16. Kivasti kerrottu ♥ En ole aiemmin kuullutkaan tästä mutta korealainen kosmetiikka kiehtoo kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aika kiehtova sarja <3 Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  17. En ole aiemmin minäkään kuullut tästä, mutta en olekaan niin perillä näistä luonnonkosmetiikka- tuotteista. Niin paljon kun haluaisinkin testata näitä luonnonkosmetiikkatuotteita, on minun vältettävä niitä ja tyttäret myös, koska ne reaktiot eivät hetkessä hahdu. Harmi.
    Mutta kyllä meillä esim.Clarins on merkkinä ollut suosittu, niin äidillä kuin tyttärillä, Nytkin haluavat Clarinsin ihonhoitotuotteita joululahjaksi:)Eli kyllä me jaamme kosmetiikkarakkauden ja innolla varsinkin meikkejä kokeilemme yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ongelma ollut valitettavasti monen kanssa ja siksi näitä loppupeleissä testasi tytär, koska couperosa on nyt erittäin pahana ja vähän väliä nokkosrokkoakin pukkaa, kuten laivalla muistatkin. :)

      Ooh ihanaa kuulla, että teillä on yhteinen suosikkisarja. <3

      Muiskuja viikonloppuun <3

      Poista