torstai 4. tammikuuta 2018

Klingelin asuissa Porvoossa

*Yhteistyössä Klingel.fi kanssa
Joulukuun alkupuolella omista blogikamuista Souliina ja Pinkit korkokengät Maiju ja minä saimme kivan yhteistyöehdotuksen Klingeliltä. Vaikka olen tehnyt kotikutoisia asupostauksia todella harvinaisen satunnaisesti, niin nyt tuntui, että tässähän pääsen vallan asumalliksi. Sovittu jo oli samoihin aikoihin, että Souliina tulee joulun hujakoilla Porvooseen ja päätimme, että lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kuvataan Klingelin vaatteet samalla. Maiju halusi tehdä ensimmäisen juttunsa vikkelään, joten tällä kertaa Souliinan kanssa teimme sitten myös videomateriaalia. 


Ensin kuvailimme vähän videomateriaalia meidän kotona ja Souliina on niin mahtava, kun kuvaa aina meidän kotona pieniä yksityiskohtia kunnon kameralla ja saan ihan erilaista näkökulmaa Souliinan kuvien kautta omaan kotiinkin. 

Samu piti viedä lenkille, joten päätimme kuvata kotirannalla tuulisissa maisemissa muutamia asukuvia. Ehdottomasti parhaat kuvat tuli, missä Samu oli mukana. 

Yllä olevissa kuvissa on Klingelin villakangastakki Paola, jota olen käyttänyt todella paljon. Kerrankin rohkenin tarttua johonkin muuhun, kuin ruskeaan, harmaaseen, siniseen tai beigeen. Ihan mielettömän moneen asuun tämä upea takkikaunotar taipuukin, niin rentoihin farkkuihin, kuin vaikka juhlavamman kotelomekon kanssa. Oman takin värisävyinä on antrasiitti/munakoiso, mutta takkia saa myös sävyssä meripihka/harmaa/ecru. Kyseinen takki on muuten tällä hetkellä alessa ja lisäksihän Klingeliin on usein alekoodeja, joten vink vink. 

Matalakorkoisia tummansinisiä nahkasaappeita, kivoilla yksityiskohdilla olen pitänyt, jos ei kumppareita lasketa, niin miltei joka kerta ulos lähtiessä. Saappaat ovat todella mukavat jalassa ja numero 39 oli kertaheitolla sopiva. Saappaat ovat klassisen tyylikkäät pienellä twistillä ja käyvät myöskin monen asun kanssa, niin mekon, kuin farkkujen. 





Oman elämänsä huippumalli on kyllä Samu, se kaunein ja komein, joka kruunaa kuvan, kuin kuvan. Vaikka säät olivat kuvauksen kannalta harmaat, säät nyt ovat mitä ovat, niin saa olla onnellinen, ettei satanut kaatamalla. 

Viime kerrasta viisastuneina päätimme tilata Rosson pizzan puoliksi, jotta massuun mahtuisi myös palanen kakkua. Kun postausta katselee alaspäin, niin voisi sanoa, jättipalaset kakkua.  Pizzaelämyksenä parmankinkkua, sinihomejuustoa ja rugolaa pyöritettynä jälleen kerran sitruunavinaigrettessä. Onneksi oli mukavat vaatteet päällä, niin ei alkanut massussa kiristämään. 





Laura Kentin svetaritakkiin ihastuin myös täysillä ja kerrankin takki, joka menee minultakin vyötäröltä kiinni.  Takissa on omat lempivärit tummansininen, punainen ja valkoinen ja hieman huumoria mukana. En ole rohkea pukeutuja, mutta tässä on sellaista pientä kivaa kimallusta ja pilkettä, joka tekee jakusta erityisen. Jakussa kun sattuu olemaan vielä oma syntymävuosi -68 ja tämä vuosihan on 50-vuotisjuhlavuosi, niin jo vain, nyt on oma nimikkosynttärijuhlatakkikin hommattuna. 

Svetaritakkikin on alessa ja maksaa n. 35e, että se joka tähän myös ihastuu, niin kannattaa toimia kiitolaukkaa, nimittäin ihan pilkkahinnalla lähtee tämä takki ostoskoriin niin, että viuhahtaa.  

Päällä on myös todella mukava ja ei niin mistään kiristävä  Laura Kent paitamekko ja vielä löytyy muutama kappale jäljellä huippuhalpaan hintaan Klingeliltä. Jos tästä ei enää löydy sinulle hyvää kokoa, niin haluaisin vinkata toisesta vastaavasta yhtä kivasta farkkumekosta, jossa kokoja on laajasti tarjolla.










Pakko myöntää, että olen luullut, että Klingelin vaatteet, ovat jotenkin tätimäisiä tai vanhanaikaisia, mutta kun tuli vaatteiden valitsemisen aika, tätä postausta ajatellen, niin voi pojat siinä valikoidessa meni tunteja, koska oli niin mahdottoman vaikeaa valita monen monista kivoista vaatteista juuri ne oikeat. Samat fiilikset oli Souliinallakin ja Pinkit korkokengät Maijukin oli ihan mielettömän tyytyväinen omiin vaatteisiinsa. Kaikki me höpöt naiset lähettelimme innoissamme toisillemme linkkivinkkejä toinen toistaan kivemmista vaatteista. 

Joten hyvin pölyyntynyt on ajatuksenjuoksuni, että Klingeliltä ei löytyisi vaatteita niin meille aikuisille naisille, kuin nuoremmille.  Kyllä löytyy ja tämä alla oleva paitapusero on mm. himotuslistalla ja bongasin kuvan Klingel Suomen instatililtä. 

Olipahan taas mahtava päivä Souliinan kanssa ja ei tämä hullumpaa hommaa tämä asupostaustenkaan tekeminen ole, vaikka mallivartaloa ei täältä löydykään. Tärkeintä on iloinen mieli, kauniit vaatteet ja loistava seura. Porvoo miljöönä oli myös jälleen kerran viehättävä harmaimpanakin päivänä. 

Sydämelliset kiitokset Klingelille yhteistyöstä ja linkkaan tähän myöhemmin myös Souliinan postauksen päivästä ja Pinkit korkokengät Maijun toisen postauksen jahka sekin on julki. Souliinan kanssa sovimme, että viimeistään keväällä otamme Porvoo-päivän uusiksi ja saa nähdä mitä silloin keksitään. 

Onko Klingel teille tuttu ja jos on, löytyykö jotain suosikkivaatteita Klingeliltä? Miten koitte Souliinan ja minun yllä olleet vaatteet, löytyikö teidän mielestä joku kiva vaate, jonka voisitte harkita itsellennekin hankkivan? Kävikö teille kuten meille, että yllätyitte iloisesti miten trendikkäitä vaatteita Klingeliltä saa? Mitä muuten olette mieltä tälläisestä asupostauksesta, toteutanko joskus toistekin? 

Alla vielä videota meidän kotoa, Samusta, hih ja meikäläinen raita-ainekin päässä ja minkälaiset raidat lopulta tuli ja tietenkin materiaalia vaatteista, joista videolla ehdottomasti saa vielä paremmin vaikutelmaa, miten ne vaatteet oikein istuukaan meidän päällä. Koittakaa kestää, videolla sanon hurjan määrän sanan "ihanaa" eli kuinka monta kertaa nainen voi sanoa videolla sanan "ihanaa", no monta. ;)

Iloista torstaita kaikille ja vaikka olen postaukseen upottanut teidän avuksi linkkejä, en hyödy ostoksistanne eli ihan vapautuneesti voitte klikkailla tai suhautella vaatteita ostoskoriin. :)


*Osan kuvista on ottanut Souliina <3

62 kommenttia:

  1. Klingelin takki ja merenranta ovat kauniita. Ja tietysti Porvoon näkymät. Saat asua ihanassa kaupungissa. Samu on söötti koiruus. Sitä jotenkin rentoutuu valokuvissa, kun oma eläinrakas on lähellä. Nuorekas svetaritakki ja sopii hyvin sinulle.Itse asiassa sinä olet niin kaunis, että mikä tahansa sopisi sinulle. Hyvää päivänjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, aina on helpointa poseerata, jos esim. lapsi valokuvaa eli selvästi aikuisia kohtaan on pientä jännitystä. Svetaritakki on niin kiva ja joustava.

      Oijoi Marja olet mahoton, kiitos niin paljon kauniista sanoista, niillä jaksaa pitkään. <3

      Ihanaa perjantaita Marja <3

      Poista
  2. Itselleni Klingel on tuttu jo vuosien takaa. Okem löytänyt sieltä monet yksilölliset vaatteet. Tuo jakku on magee ja olis kelvannut myös mulle 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin magee ja niin oli ne sinunkin yhteistyövaatteet mitä valitsit. <3 Ihanaa viikonloppua Maiju <3

      Poista
  3. Ennen Klingelin kuteet olivatkin tätimäisiä, mutta on selvästi kehittänyt mallistoa ja valikoimaa nuorempaan ja trendikkäämpään suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä tästä, löytyy kattavasti paljon kaikkea kivaa ja myös tädeille, mikä onkin hyvä juttu.

      Ihanaa viikonloppua Teija <3

      Poista
  4. Voi upea Porvoo ja ihanat naiset siellä <3 <3
    Mahtavia kuvia, jösses! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OOh kiitos niin paljon ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Joskus olen Klingelistä tilannut, mutten vuosiin. Tuo swetaritakki on upea !❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marketta kiitos kovasti ja itsekin tykkään siitä kovasti ja siinä on kivaa huumoriakin mukana. :) Mukavaa viikkistä <3

      Poista
  6. Klingel ei ole tuttu, mutta hyvä tietää, kun hinnatkin vaikuttavat ihan kohtuullisilta. Valikoima on runsas ja mukavan nuorekas:)
    Tosikiva video, kun olette molemmat niin luontevia ruudussa. Cabriole-kahvilassa olen "muutaman" kerran käynyt ukkelin kanssa kahvilla;) Ihana paikka ja fantastiset tarjoilut<3
    Kivaa päivää Tiia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima on ihan mahdottoman runsas ja oikein himo iskee sivuja selatessa. :) Oi kiitos, vaikka voi hyvät hyssykät kuinka monta kertaa sanon "ihanaa", mutta kuvasin aina uutta pätkää, niin ei sitä muistanut mitä vanhaan pätkään oli tullut sanottua. ;)

      Cafe Cabriole on kyllä ihan mieletön paikka ja suolaiset piiraat ihan yhtä hyviä, kuin kakut. Lounas on loistava ja sellaista herkullista kotiruokaa.

      Kivaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  7. Klingel on tuttu, mutta en ole vuosiin sieltä mitään tilannut - on jäänyt unholaan.
    Nämä asut ovat kivoja!

    Porvoo on kyllä kaunis kaupunki ja aivan ihania kuvia olet ottanut....taas kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Klingel yllätti totaalisesti ja nytkin kyttään sieltä erästä villakangastakkia ja vielä mintunvihreänä, että nyt lähti rohkeuskin värien suhteen, kun tuo liukuvärjätty villakangastakki on niin upea.

      Kiitos niin paljon Marianna ja ihanaa uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  8. Upeat naiset rannalla ja komea Samukin mukana ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletöntä miten sinulla ja Lumolla on melkein identtiset kommentit. Great minds think alike <3 Ihanaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  9. Mulla on kaksi tunikaa Klingeliltä, jotka eivät kyllä ole tätimäisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon todellakin ja voisin huolia Klingeliltä vaikka mitä! Ihanaa viikonloppua Irina <3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. <3 Kiitos kovasti ja mukavaa viikonloppua Kristiina <3

      Poista
  11. Ihanat mallit, asut ja kuvat. Mutta voiton vie silti...Samu! Voi hurmuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samu on kyllä kaikkein komein ja kaunein <3 Ihanaa viikonloppua Satu <3

      Poista
  12. Iki-ihania kuvia, tunnelmia ja rouvia <3! Ja hei, toi takki , loving it! Mäkin haluun!

    Muiskuja päivään <3 t. Sutkautuksia taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Taru ja tuo takki on kyllä mieletön. <3 Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  13. Ihanat naiset rannalla - ja tietysti ihana Samu💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on Marjon kanssa ihanan samiskommentit. Great minds think alike <3 Mukavaa viikonloppua Lumo <3

      Poista
  14. Ihania kuvia <3

    Ja svetaritakille peukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta kovasti ja svetaritakki rules <3 Ihanaa viikkistä <3

      Poista
  15. Upeat naiset kauniissa vaatteissa, idyllisissä puitteissa ja loistoseurassa (toistensa ja Samun). Ammattitason kuvat. Tällä puolin ruutua olen ihastuksissani. Hyvää torstain jatkoa ja viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiitos niin paljon ja ainakin nuo kaikki Souliinan ottamat kuvat järkkärillä on kyllä ihan erityisen tunnelmallisia <3 Ihanaa viikonloppua Kirsti <3

      Poista
  16. Upeita kuvia ja tosiaan upeita vaatteita. Itse en Klingeliin olekaan tuttavuutta tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä, siellä on niin hyviä tarjouksiakin. Tälläkin hetkellä kyttään paria juttua sieltä itselleni. <3 Ihanaa viikonloppua Mira <3

      Poista
  17. Olen usein selannut heidän tuotteitaan ja ne näyttävätkin ihan kivoilta,mutta laatu on se johon tilaaminen on tyssännyt. Paljon keinokuitua, hinta on kyllä edullinen. - Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinokuitua näkee nykyään ihan jokaisessa liikkeessä kyllä, KappAhl, Lindex, Stockmann eli ihan kaikkialta löytyy sekä keinokuitua, että aidoista luonnonkuiduista tehtyjä vaatteita. Itse en esim. käytä koskaan muovisaappaita ja nuo saappaat kuvissa ovat täyttä nahkaa. Villakangastakissakin on villaa ja alpakkaa mukana. Mutta ymmärrän arvovalinnan, jos haluaa esim. pukeutua täysin 100% luonnonmateriaaleihin.

      Sydämellistä viikonloppua Anni <3

      Poista
  18. Voi mikä leivonnainen tuo johon tuli lisäksi kermavaahtoa ja vadelmakastiketta! Mikä sen oli? Voisin melkein lähteä Porvoosen kahville ;)

    Kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Valkosuklaalimemutakakku ja ihan mielettömän hyvää ja megamakeaa. Koska en saanut sitä ostettua leivoksena, ostin tuollaisen pienen kakun ja siitä riittää makeannälkään moneksi päiväksi. Ehdottomasti kun tulet Porvooseen, käy Cafe Cabriolessa. Ne suolaisetkin piiraat, oijoi. <3

      Kiitos kovasti ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  19. Toi sun liukuvärjätty takki on tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin siitä megapaljon ja käy niin monen kanssa kuitenkin. Ihanaa viikonloppua Jonna <3

      Poista
  20. Tuttu on ja ihan ehdoton juhlamekkosuosikkini onkin Klingeliltä. Se mekko päällä juhlittiin jo tyttären vanhojentansseja.
    Ihanat asut teillä on, näytätte aivan upeilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh ihana Klingel mekko, jolla olette luoneet isoja ja rakkaita muistoja. <3

      Kiitos niin paljon Outi ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  21. Klingelillä on monenmoista vaatetta. Myös tätityyliin, mutta myös nuorekkaita ja tyylikkäitä vaatteita. Tykästyin päällystakkiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin totta, jokaiselle jotain löytyy. Kiitos kovasti rakastan tuota päällystakkia, mutta kaikki yhtä suosikkeja, saappaatkin on niin hyvät jalassa ja tyylikkäät

      Ihanaa viikonloppua Viltsu <3

      Poista
  22. Upeat naiset ja hienot asukuvat! Ei liikaa pönötystä;)
    Ja Samu💗💗💗
    Ei ole koskaan ollut Klingelin vaatteita, mutta nämähän näyttää tosi kivoilta.
    Ihanaa alkavaa vuotta💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milli kiitos niin paljon ja juu on vaikeaa olla kuvattavana, ei ole ominta minää, mutta ihan kivaa ja kun ystävä kuvaa ja Samu vielä rentouttavaa, niin mikäs siinä.

      Tosi ihania vaatteita kyllä. Suloista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  23. Ihanat leidit kauniissa asuissaan Porvoossa <3 Näytätte upeilta. Ja Porvoo on ihastuttava kaupunki harmaassa säässäkin. Ja taasen ihailen tuota sinun liukuvärjättyä takkiasi. Kiva on myös tuo swetari ja Souliinan kaunis mekko. Ihan ammattimalleja olette!
    Kivaa loppuviikkoa molemmille teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin kultainen, kiitos Tuula kaikista kauniista sanoista ja upeaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  24. Kauniit kuvat ja mallit kuvissa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Kaisa ja mahtavaa perjantaita <3

      Poista
  25. Kauniit mallit siellä on ja Samu komeana:) Mallina olo ei ole helppoa ei, mutta se auttaa, kun lähtee vaikka toiseen maisemaan kuvauttamaan itseään, niin tulee eri fiilis koko kuvaukseen. Koira oli hyvä veto tähän ja ensi kerralla sit kisuliinit:D
    Klingel näyttää olevan ihan muodissa hyvin mukana, joten kivoja vaatteita ja tykkään tuon sun takin sävystä ja sitä onkin pitänyt jo aiemmin kehuskella:)
    Porvoo näyttää kyllä kivalta ja sellaiselta kotoisalta kaupungilta ja mitä herkkuja siellä onkaan popsittu, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta ja eläimet rentouttaa ja tavallaan ottaa tilanteen haltuun, siinä sitten itse mukana säätää jotenkin. :) Tykkäänkin enemmän luontevista kuvista, jos sellaisia vaan on mahdollisuus ottaa. Olen meinana ihan jäykkä puikko, mitä tälläisiin kokovartalokuvauksiin tulee.

      Tuo takki on niin ihana, ihan lemppari tällä hetkellä.

      Kuten olen sulle M sanonut, tervetuloa tänne ihan milloin vaan <3

      Muiskuja viikonloppuun <3

      Poista
  26. Oi miten upeita kuvia ja leidejä, olette te vaan kaunottaria♥ Nuo asut on kyllä ihanannäköisiä ja sopii teille, tuo swetari on hauska..kivan pirteä:) Videolla assarit oli taas niin suloisia kuin yleensäkin, yllättävän vähän oli ihmisiä likenteessä, minä kun jotenkin ajattelin että siellä Porvoon vanhassa kaupungissa olisi aina tunkua:) Kivan jouluiselta siellä vielä näytti. Ihana assarit videolla♥ Leppoisaa loppuviikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että olet ihana, kiitos kiitos kiitos niin paljon Päde kaikista kauniista sanoista. Aivan ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  27. Minäkin olen aina pitänyt Klingelin vaatteita hiukan tätimäisinä, mutta olen ollut väärässä. Kivoja ja tyylikkäitä vaatteitahan heidän valikoimastaan löytyy. Olette Souliinan kanssa tosi tyylikkäitä ja kauniita noissa kuvissa. Itsekin kaipaisin jotain svetari- tai collegetakkia, joka menisi isommallekin tytölle. Tuo sinun valitsemasi svetaritakki on niin just sun vaate ja sun tyyliin sopiva. Nappi löytö!

    Tälläkin kertaa Porvoo oli niin kaunis ja mä rakastan noita kahviloita ♥ Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  28. Ja vielä kerran tai kaksi... "ihanaa" 😍 Ihanat naiset ja vaatteet ja aivan ihana katsoa videota, kun paikatkin näyttävät tutuilta - IHANA vanha Porvoo!!!

    Oikein mukavaa perjantaita ihana Tiia ♥

    VastaaPoista
  29. Siis oli aivan ihana päivä taas kerran ja Samu on ihan paras assari<3
    Nämä Klingelin vaatteet ovat niin ihanat ja laadukkat. Itsekin ihan yllätyin kuinka trendikkäitä vaatteita siellä on. Tuo svetarisi on niin makee ja ihan sinun näköinen. Tosin tykkäsin siitä liukuvärjätystä villakangastakistasikin, hih samoin saappaista ja siitä farkkumekosta <3

    Ihanaa perjantaita ihanuus ja otetaan kohta uusiksi <3

    VastaaPoista
  30. Ihana Samu! ♥ Tosi kivoja vaatteita, etenkin tykkäsin sun takista ja kengistä! Porvoo näyttää tosi kivalta paikalta. Oon päässy käymään siellä vaan kerran ja sillonkin oon ollu nii pieni, että en muista siitä oikeastaan mitään. Käydään siellä tosi harvoin, vaikka osa äitin puolen sukulaisista asuu siellä :/ Kivaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
  31. Kivan näköisiä vaatteita. Erityisesti tuo liukuvärjätty takki ❤ Kauniit maisemat ja upeat naiset ja suloinen Samu! ❤ Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  32. Hurmaavia takkeja ja vaatteita!!
    Ja miten kauniit ja ihanat leidit vielä malleina kauniissa Porvoossa!!
    Superihana postaus!!

    Suloista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  33. Ihanat naiset ja kummallakin upeat takit ja kengät! Ja kyllä - Samu on oikea mallien malli<3
    Klingel on tuttu kauppa - eräs ystäväni ostaa sieltä suurin piirtein kaikki vaatteensa ja lienen joskus jotakin itsekin tilannut.
    Ja turhaan mollaat itseäsi - hyvin sujuu tuo mallina olo ja kiitos, mielellään näitä asupostauksia useamminkin katselisin!

    VastaaPoista
  34. Ihania kuvia. Vanha-Porvoo on niin mielettömän kaunis. Liian harvoin tulee käytyä. Viime kesänä pyörähdimme siellä kerran pitkästä aikaa viettämässä päivän harhaillen. Löytyi vaikka mitä, mistä en tiennyt, se keskiaikainen linnoituskin. Kuvat on vielä julkaisematta - kun ehtisinkin :)

    Hyvää loppiaista! <3

    VastaaPoista
  35. Itse suosin Klingelin vaatteita,aikuiseen makuun,kokoja on kaikille,minusta laadukkaita kestäviä naisellisia vaatteita . Ja Porvoo sopii kauniina paikkana taustalle vaatteiden esittelyyn.

    VastaaPoista
  36. Kivat vaatteet valitsitte ja erityisen mageet nuo saappaat ja mekot ♥ Mä tykkään mekoista mutta silti käytän liian harvoin. Täytyykin poiketa verkkokauppaan :)

    VastaaPoista