torstai 11. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 parhaat ihonhoitotuotteet, tuoksut ja kasvohoito

Vuoden parhaat ihon-ja hiustenhoitotuotteet ja tuoksut tulevat tässä. Mukana myös maailman paras kasvohoito, jolla saadaan aitoja tuloksia jo yhdellä kerralla. Mukana myös perheen omia suosikkeja. Jotenkin rakkaus ihonhoitotuotteisiin syttyi kunnolla vuonna 2017. Vihdoin aloin ymmärtämään, miten ihonhoitorutiinit rauhoittavat ennen nukkumaan menoa, eivätkä olekaan mitään pakkopullaa. 

Viime vuonna eniten sytytti ihon puhdistuksen saralla L'Occitanen Immortelle Divine kaksoispuhdistustuotteet, joista yksityiskohtaisemmin alla. Ihonpuhdistus on ollut inhokkipuuhaani ja omaan esimerkiksi todella herkät silmät ja silmämeikinpuhdistus on ollut aina miltei yhtä tuskaa, mutta eipä ole enää, kiitos L'Occitanen ylellisten puhdistustuotteiden. Rakastan näitä tuotteita ja oikein pelkään, kun ne loppuu. :) 

Samaten L'Occitanen Shea kroppavoideuutuuksista tuli suosikkejani, atooppisen kuiva ihoni tarvitsee aivan erityisen ravitsevia vartalonhoitotuotteita. L'Occitanen Shea-käsivoidetta parempaa ei yksinkertaisesti ole ja samaa linjaa jatkaa kroppatuotteetkin, joista kuvassa Shea Butter ultra-rich body cream ja Ultra Rich Body Cream. Talvella ehdottomasti rich versio ja kesällä kevyempi ultra-light. Taisi tästä Ultra Richistäkin tulla joka talven "must have", kuten L'Occitanen maailman paras shea käsivoide on ollut minulle jo vuosia.

L'Occitanea kuitenkin on kiittäminen, että rakkaus ihonpuhdistukseen syttyi vuonna 2017, vihdoin ihonpuhdistus on hemmottelevaa, hellittelevää, ei ärsytä silmiä, helppoa ja iho on taivaallisen pehmeä seuraavanakin päivänä. Nämä ihonpuhdistustuotteet todella hoitavat ja kosteuttavat ihoa. <3
Omassa testikokemuksessa aivan ensimmäistä kertaa on tullut testattua Cleansing Balmia ja innostuin Balmista eli voidemaisesta meikinpuhdistusaineesta heti. Lisäksi kyseessä on ensimmäinen kerta, että testaan kaksivaiheista puhdistamista. Olen kokenyt monet vaiheet puhdistuksessa monimutkaisiksi, mutta Immortelle Divine kaksoispuhdistuskokemus on koukuttanut useasta syystä.

Ensinnäkin Balm muuntautuu ihon lämmössä öljymäiseksi, on hyvin hellävarainen, voi pestä silmämeikitkin ja erittäin herkät silmäni eivät punoittaneet Balmin käytön jäljiltä laisinkaan. On kaiken kukkuraksi erittäin tehokas eli kaikki meikki ja silmämeikki poistuu hellävaraisesti ja lainkaan hankaamatta. Koska tuote sisältää ikääntymisen merkkejä ehkäisevistä ominaisuuksistaan ja E-vitamiinipitoisuudestaan tunnetun immortelle-kukan eteeristä öljyä, se tekee ihosta pehmeän, kirkkaan ja heleän ja kyllä nämä lupaukset pitävät paikkaansa ja iho tuntuu aivan ihanan pehmeältä ja ettepä usko, vielä aamullakin. 

Meikinpoiston viimeistelen Divine Foaming Cleansing Cream-puhdistusvoiteella, joka kuuluu Divine-puhdistusrituaalin toiseen vaiheeseen. Sisältää korsikalaista immortellen eli ikikukan eteeristä öljyä. 

Koukutuin Divine puhdistustuotteisiin täysin, nämä veivät omat puhdistusrituaalit toiselle tasolle. Mikä oli itselle merkittävintä, on ihon uskomattoman pehmeä tunne vielä aamulla eli kosteustasapaino säilyi hyvin, Foaming Cleansing Cream-puhdistusvoiteen fantastinen tuoksu ja miten erittäin herkät silmäni eivät kirvelleet, kutisseet tai punoittaneet lainkaan puhdistamisen jälkeen ja miten hyvin meikki lähti.

Divine Immortelle puhdistustuotteet kaikille ylellisyyttä rakastaville ja erityisesti meille hieman iäkkäämmille ja kuivaihoisille, ihoa pehmentävät ja kosteuttavat puhdistustuotteet. 

Divine Immortelle sarjaan tämä oli ensitutustumiseni, mutta sarjalla on paljon erilaisia ihonhoitotuotteita, joita löydät L'Occitanen sivuilta täältä. Immortelle Divine Cleansing Balm hinta 41e ja Foaming Cleansing Cream 38e.

Garnier Micellar Cleansing Water on tyttären suosikki, jota tämä äiti tuon tuosta lainailee. Sillä tämäkään ei kirvellä silmiäni, poistaa meikin ja on erittäin lompakkoystävällinen. Garnieria meillä kuluu pullotolkulla. 
Virgin Mojito sarja on pyörryttävän ihana, kirpeä, raikas, minttuinen, oikea sukellus etelän lomalle. Sarja joka herättää, virkistää ja saa iloiselle tuulelle ja sisältää raikasta minttua ja tuoretta vastapuristettua limettiä, ooh. Sarja sisältää Yhteisökaupan tuotteita eli on monella tapaa aito hyvän mielen sarja. Jos tätä viime kesän sarjaa jostain vielä löydätte, tarttukaa tähän. En voinut Virgin Mojitoa kuitenkaan jättää mainitsematta, sillä tässä oli viime kesän ihanin kroppatuotesarja. 

Vuoden 2017 ihanin tuoksu ylitse muiden oli Viktor&Rolfin Bonbon. Rakastuin kyseiseen tuoksuun ensi tuoksutuksella. Pullon kauneus hivelee silmää. Bonbon pääsi neljän ehdottoman lemppari tuoksubrändini joukkoon, Escada, Marc Jacobs ja Chloe ja se on paljon se. 

Viime vuoden jouluna Bonbon pukeutui upeaan paljettiseen Pink Bow asuun. Kukkaisen hedelmäisessä gourmand tuoksun ensituoksussa ihastuttaa mandariini, appelsiini ja persikka, jotka hyvin pian kietoo syleilyyn sydäntuoksun kinuski, jasmiini ja appelsiininkukka. Ensituoksu ja sydäntuoksu yhdessä tuovat tuoksuun karamellisen hattaraisen vihahteen. Tuoksuun naisellista mystiikkaa tuovat pohjatuoksun puiset vivahteet, seetri, santelipuu, ambra ja myski. Olen koukussa Bonboniin ja rakastan itse tuoksupullon karkkipaperin rusettimaista kauneuttakin niin paljon. 

Viime vuoden paras miesten tuoksu oli ehdottomasti YSL Y-tuoksu. Mieheni sai pullon hyppysiinsä joulukuun alussa ja tuoksua on kulunut jo 1/4 osaa. Rakastan miltä mieheni tuoksuu tämä yllä ja myös mieheni pitää tästä tuoksusta yhtälailla eli meidän molempien lempituoksu vuonna 2017. 
Y-sukupolven moderneille miehille kehitetty Yves Saint Laurent Y Men EdT -tuoksu. Jokainenhan voi kohderyhmästä irrottaen tulkita kosmetiikan haluamallaan tavalla ja minä tulkitsen Y-tuoksun leveähartiseksi Yves Saint Laurent mieheksi. Nimittäin juuri tämä Y-tuoksu on vuoden paras miesten tuoksu ja tästä ei käy edes kiistäminen. Tämä on saattanut miehen tuoksukäyttäytymisen jopa siihen tilaan tällä hetkellä, että jos mies laittaa ylleen jotain muuta tuoksua, olen sanonut hänelle, "käytä vaan sitä Y-tuoksua, koska se tuoksuu niin fantastiselle". 
Tuoksu on aivan ihanan raikas, vähän jopa sporttinen raikkaudessaan, mutta Y-tuoksu on huomattavasti moniulotteisempi, kuin pelkkä raikas tuoksu, tai muutenhan mieheni ei kyseiseen tuoksuun olisi lainkaan edes tykästynyt. Mieshän tuumii erittäin raikkaista tuoksuista, että ne on tehty pojille. ;) Hih ja nyt hän on ihastunut Y-sukupolven tuoksuun eli jänniä nämä.
Y-tuoksu on mielenkiintoinen juuri siksi, että se tasapainottelee raikkaiden ja intensiivisten tuoksunuottien välillä. Bergamotti, salvia ja inkivääri antavat sille raikkaan vivahteen, Pehmeät myskin, setripuun, suitsukkeen ja ambran aromit tuovat tuoksulle mielenkiintoista syvyyttä, miehekkyyttä ja luonnetta. 
Käykää naiset tuoksuttelemassa tätä tuoksua, tämä tuoksu on kaikessa "y"ksinkertaisuudessaan I H A N A . <3
Aiemmin en ole vielä jostain syystä käyttänyt Dolce&Gabbanan tuoksuja, mutta viime kesänä löytyi raikkaan kesäisen omenainen ja herkullinen tuoksu, joka siivitti viime kesän mökkipäiviä, oikeastaan koko kesää. 

Ensituoksussa huumaa virkistävällä tavalla sitruuna ja omena. Vaikka omena on ensituoksun tuoksunuotti, siltikin koen omenan siivittävän koko tuoksua ja omena on päällimmäinen, joka tuoksuu ihollani useita tunteja ja tunteja. Kyseessä on ihastuttavan pitkäkestoinen, mutta silti vienon raikkaasti tuoksuva tuoksu, kuin omenan tuoksu viipyilisi hennosti iholla. 

Sydäntuoksussa tuoksu puhkeaa kukkaan ja jasmiini ja kehäkukka tuovat tuoksuun kukkailoittelua. 

Tuoksun viimeistelee ylellinen ambra ja myski, jotka antavat tuoksulle kesäistä lämpöä. 

Light Blue Eau Intense Pour Femme on täydellinen tuoksu etelän matkalle, kesämökille, merelle, kuin kesä ja meren raikkaus yhdessä. Toivottavasti mahdollisimman moni tuoksuttelisi tämän tuoksun, sillä tässä on niin viehättävä ja raikas kesätuoksu, ilman turhaa makeutta. Kuin vihreä pirteä omena, joka saa aavistuksen sylkyrauhasetkin toimimaan. Tätä osti laivareissultamme myös tätini, jonka kanssa jaamme yhteisen Marc Jacobs Daisy tuoksurakkauden. Olen käyttänyt tätä tuoksua toiseksi eniten Bonbonin jälkeen. 
Vuosia ja vuosia jo, on miehen lempi hiustenhoitotuote on ollut Elvitalin sampoo ja kirjoitinkin humoristisen jutun miehen rakkaudesta tähän sampooseen täällä. Markettituotteista olen kovasti tykännyt L'Orealin kuumuudelta suojaavasta hiustuotteesta ja kampaamotuotteista taas tämän upean Chi Rose Hip Oil-tuotteet ovat ihastuttaneet vuonna 2017. 

Chi Rose Hip Oil-hoitoneste/hoitoöljy vahvistaa ja antaa hiuksille kiiltoa. Vähentää sähköisyyttä ja pörröisyyttä. Myös hiuksia kuumuudelta ja uv-säteiltä suojeleva hiusten hoitoneste. Chi Rose Hip Oil-tuotteet on muutenkin viime vuoden lempparini hiustuotteiden saralla.  

Chi Rose Hip Oil-tuotteet on täyttä tavaraa eli ei mitään vedellä jatkettua lirua ja riittävät tästä syystä todella pitkään. Paksu ja kermainen koostumus. Tuoksut fantastiset näissä Rose Hip sarjan tuotteissa ja pesevät hellien ja hoitaen puhtaaksi niin päänahan, kuin hiuksetkin. Hiuksista tulee takuttomat ja ei sähköiset. 

Chi Rose Hip Oil-tuotteet sisältävät hiuksille tärkeitä raaka-aineita: Ruusunmarjaöljy imeytyy helposti hiuksiin. Se sisältää antioksidantteja ja tärkeitä rasvahappoja, mitkä suojaavat hiusväriä haalistumiselta. Kosteuttaa hiuksia tehokkaasti. Silkki vahvistaa hiuksia ja suojaa hiuksia ulkoisilta haittatekijöiltä. C-vitamiini ja antioksidantit antavat uutta elinvoimaa hiuksille ja taikovat hiuksista kiiltävät. 

Pihistä osastolta Natura Siberica edukkaat hiustuotteet toimivat rutikuivilla, karheilla ja pörheillä blondatuilla hiuksillani kuin häkä ja näitä todellakin tulen jatkossakin ostamaan. Natura Sibericaa myy mm. Stockmann. 

Batiste on taasen lempikuivasampoo. Pidän sen tuoksusta, pörheyden tunteesta minkä hiuksille tekee, miten antaa hiuksille raikkauden tunteen ja miten pitkittää tyvikasuvelämääni eli peittää tummaa tyveä. Hintakin on erittäin suotuisa ja Batistet kustantaa muutamia euroja.
Body Shopilla on ilmestynyt uusia ja uudistettuja hiustenhoitotuotteita, joista ostaessa olen sortunut erittäin herkullisen näköiseen ja oloiseen Banana sampooseen tai miltä kuulostaa Inkivääri hilsesampoo tai kookoshiusöljy, vaikeita valintoja. Postiin kuitenkin tupsahti yllärinä nämä kaksi Fuji Green Tea hiustenhoitotuotetta ja onneksi, että putkahti, sillä NYT vihdoin olen löytänyt tyttären ongelmalliseen hiuspohjaan avun, mikä on mullistavaa!

Tyttäreni on perinyt atooppisen hiuspohjani ja tyttären hiuspohjassa on ollut jopa ihan lastumaisia hilsemäisiä könttejä, jopa pieniä rupia ja ihan kuin vauvan kinaa. Olen ollut todella epätoivoinen, millä toisen päänahkaan saisi rauhoitusta ja myös ihan esteettistä helpotusta. 

Yksi kerta Puhdistavalla hiustenkuorinnalla riitti ja ihan kaikki kina, oudot ruvet ja hilsemäiset lastut lähtivät pois ja hiuksista tuli aivan uskomattoman puhtaat pelkällä hiustenkuorinnalla eli edes tuota sampoota ei olisi tarvittu, vaikka ensimmäisellä pesukerralla hoidin ensin tyttären hiukset kuorinnalla ja sitten sampoolla. Valitettavasti hiustenhoitoainetta ei tähän hätään ole, joten en osaa sen vaikutuksista kertoa. 

Nyt tyttären hiuksia on pesty välillä Fuji Green Tea sampoolla pitkittämään kuorinnan päänahkaa rauhoittavaa vaikutusta ja kun ongelmia alkaa päänahassa taas näkymään, olemme kuorineet päänahan. Olisin voinut kuvitella, että kuorinta jotenkin rasvoittaa päänahkaa ja hiukset rasvoittuvat nopeammin, mutta päinvastoin hiusten pesujen väli on pitkittynyt. 

Fuji Green Tea hiustenhoitotuotteet aivan loistavat, päänahan ongelmista kärsiville ja voit kurkkia niiltä täältä. Plussaa myös hyvä ja raikas tuoksu. :)Meillä on näitä jo kolmannet pullot meneillään.

Guinot Creme Fluide Hydrazone emulsiovoide on oikea unelma ihonhoitotuote, kosteuttaa, pehmentää ja antaa napakoittavan tunteen ja kosteutetun tunteen iholle heti. Ihanan raikas ja iholla aavistuksen viileältä tuntuva koostumus. 

Käy ympärivuorokautiseen käyttöön ja kosteuttaa ihoa peräti 24h ajan. Iho pysyy mattapintaisena koko päivän. Kosteutuksen taika piilee siinä, että vahvistaa ihon suojamuuria ja vähentää kasvojen iholta nestehukkaa. Sanotaan kosteuttavan ihosolujen ytimeen saakka. Soveltuu normaalille ja sekaiholle ja saatavuus kauneushoitolat. 
L'Orealilta viime keväänä ilmestyi jotain sellaista, josta pidän todella paljon ja voisi sanoa, että on hieman sellainen pihistä tuote tuosta Guinot versiosta. Kosteuttava ja hyaluronia sisältävä essence eli hoitoneste. Aloe vera-uutetta ja hyaluronihappoa sisältävä raikas geelivoidekoostumus, joka kosteuttaa välittömästi ja imeytyy iholle hetkessä. Hoitonestettä on kolmea erilaista, erilaisiin ihon tarpeisiin ja oma pulloni on tarkoitettu herkälle ja kuivalle iholle. 

Hintaa tällä tuotteella on n.10e pullo ja tätä aion ehdottomasti hankkia lisää. Tuoksu on samainen raikas kesäkasteen ja ruohon tuoksu, kuin L'Orealin uudessa vaaleanpunaisessa puhdistussarjassa Rare Flowers ja kyseisen sarjan nimeomaisessa Purifying Tonerissa. Tuoksu on niin huumaavan ihana, että tästä toivoisin vilpittömästi hajuvettäkin saatavaksi. Hydra Genius on pakattu ylellisen painavaan lasiseen pumppupulloon. Tämä tuote on hitti!


Paras kasvohoito, ph-formula happohoito:
CR hoito *Herkälle, punoittavalle ja reagoivalle iholle tarkoitettu iholle tarkoitettu pinnoitushoito vahvistaa ihon toimintakykyä ja hillitsee ihon ärsytysreaktioita. Hoito sopii mainiosti myös rocasceaan (ruusufinniin) taipuvaisen ihon hoitoon. Ehkäisee punoitusta ja lehahtelua, parantaa ihon luonnollista suojamekanismia. 



Kyseessä on ensimmäinen farmakosmeettinen, hoitolakäyttöön tarkoitettu ihonhoitosarja joka lanseerattiin Suomessa. 

pH-formula perustuu ihon pinnan uudelleen aktivoimiseen ja jälleenrakentamiseen ja kyseessä on ensimmäinen happoyhdisteitä käyttävä sarja, joka pinnoittaa ihon, ei kuori.

Hoidot aktivoivat ihosolujen uudistumista ja koska kuorinta jää pois, voidaan käyttää happoja ja välttää kuitenkin ihoärsykereaktio.

Tehokas ja nopea hoito, joka kestää alle tunnin ja tehoaa ihon maksaläiskiin, couperosaan, näppylöihin, ruusufinniin, akneen ja hoitoja on myös ikääntyvälle ja elottomalle iholle. 

Koko jutun aiemmasta ph-formula käynnistä, jossa annettiin hormonalisille näppylöille kyytiä, couperosa parantui huomattavasti ja ihon pinta tasaantui ja alkoi hehkumaan. Kannattaa lukea koko juttu ja kuvat puhuvat puolestaan. Hoito on mullistuksellinen ja jonka nimeen vannon. 

Kiitos Veeralla taas niin paljon hoidosta ja kuvastakin näkee ennen hoitoa, että meikäläisen posket punottaa ja kauniin Veeran ei. Viime vuoden paras kasvohoito, jolla saatiin aitoja ja pitkäkestoisia tuloksia taas aikaan.

pH-formulalta on tullut uudet Point ihonhoitotuotteet ikääntyvälle iholle. Lisäksi ylimmän kuvan pikkarainen, mutta megariittoisa ph-formulan A.C spot on, on markkinoiden paras näppyihin. Aina kun hormonalisia näppylöitä, jotka on muuten suorastaan mahdottomia poistettavia, alkaa ilmaantumaan iholle. Laitan yön yli spot on voidetta ja kappas aamulla näpyt ovat jo pienentyneet ja rauhoittuneet ja parissa vuorokaudessa poistuneet. Tätä olen käyttänyt kohta n. pari vuotta, enkä ilman tule toimeen. 

POINT age reverse
(50ml)
Sekoitus peptidejä ja luonnollisia raaka-aineita auttavat vähentämään näkyvää ihon ikääntymistä ja tehostaa ihon kiinteyttä ja elastisuutta.
Edut:

Peruuttaa näkyviä ikääntymisen merkkejä

Tukee kollageenintuotantoa

Edistynyt juonteiden paikkaus ja korjaus

Energiaa ja suojaa ihosoluille

Välitön, terve hehku

Kosteuttavia, rauhoittavia ja parantavia ominaisuuksia.
Ihanin ruusuinen kasvomist, jonka tiedän on Melvitan. Lievä pakkanen ja kodin lämmitys ja hmmm. tietty ikä ovat kyllä tehneet sen, että iho kaipaa todella paljon hoitoa ja kosteutusta. 

Melvita Ruusu Kukkaisvesi elvyttää ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja tuoksu on aivan aito ruusu, kuin oman mummin kesämökin ruusupensaista lähtisi tämä tuoksu. Itse kukkaisvesi on mielestäni edukas, sillä pullo on 200ml ja hintaa ecocertifioidusta kukkaisvedestä joutuu maksamaan n. 20e verran. Luomulaatuinen Melvita Ruusu Kukkaisvesi on valmistettu tislausmenetelmällä Damaskoksen ruusun terälehdistä. Ihana tapa vaihtaa kasvovesi tähän. <3  


Ikiklassikko Eight Hour Cream, joka on maailman tunnetuimpia kosmetiikkatuotteita, taipuu nyt virkstäväksi kasvosuihkeeksi, kunnioittaen Eight Hour Creamin perinteitä. Kasvosuihke kosteuttaa, rauhoittaa ja raikastaa ihoa. Tapanani on pitää kasvosuihketta yöpöydällä, josta erityisesti aamuisin on hemmottelevaa suihkauttaa unihiekat kasvoilta pois. 

Hellepäiviin, talvipakkasen puremalle iholle, kosteutukseen, lennoille joilla iho kuivuu aina vääjäämättä. Kasvosuihke on koko ympärivuotinen tuote, jonkalaista ei omassa nuoruudessa ollut, mutta joka on tullut omaan kosmetiikkakokoelmaani jäädäkseen. 

Eight Hour Miracle Hydrating Mist koostuu runsaasti antioksidantteja sisältävästä superhedelmäyhdisteestä, joka saa ihon tuntumaan virkistyneeltä ja hoidetulta. Ihanaa käyttää kasvoveden sijaan ja tuoksu on todella hurmaava ja puhtoinen. Tuoksussa on sitruunavettä, ruusua ja bergamottia ja ruusuakin on niin kauniin vienosti, että ne jotka eivät pidä ruususta, pitävät hyvinkin tästä.


Pakkaus 100ml ja hinta 28e

En osaa valita kumpi kasvosuihke on ihanampi, vaan vuorottelen näiden kanssa suvereenisti. Välillä kaipaan ruusun tuoksua ja välillä taasen kaipaan tuoksuttomampaa Ardenia.  

Origins Three Part Harmony kolmivaiheinen hoitovesi visuaalisesti jo ihastuttaa. Kolmikerroksinen kaunis herkän pastellinen hoitovesi on tarkoitettu kuivalle ja samealle iholle taistelemaan kuivan ihon ongelmia vastaan. Hennosti sekoittamalla kaikki kolme kerrosta sekoittuu yhdeksi hoitavaksi essenceksi, joka tuntuu iholla öljymäisen hoitavalta, mutta solahtaa ihoon heti. Antaa pesun yhteydessä iholle pehmeän lopputuloksen.

Tri-Phase Essence -hoitovedessä yhdistyvät kolmen eri tuotteen hyödyt: ihon pinta uudistuu vaaleanpunaisen kerroksen avulla, keltainen kerros kosteuttaa ja ihon heleys palautuu keskellä hohtavan pehmentävän vaiheen avulla. Tri-Phase Essence -hoitoveden keskeisimpänä raaka-aineena toimii sarjanarsissin nuput, jotka auttavat ihoa uudistumaan, korjaamaan ja palauttamaan sen säteilyn. Tri-Phase Essence-hoitoveden avulla iho valmistautuu jo seuraavia hoitokertoja varten. 

Essenceä siivittää hento tuoksu, joka on aavistuksen luonnontuoksumainen, mutta positiivisella ja raikkaalla tavalla, eikä sellaisena yrttisenä. 

Ylellinen hoitoneste ja kaunis pullo puukorkkeineen antaa ihonhoitorituaalille mukavan ylellisen tunteen. Hintaa hoitonesteellä on 39e ja saatavuus on Stockmann ja Kicks-myymälät. 

Kiehl`sin Creamy Eye Treatment with Avocado silmänympärysvoide, josta olen saanut apua luomien ääritilanteisiin, silloin kun luomet ovat olleet pahimmillaan ja miltei haavoilla. 

Avocadoa sisältävässä silmänympärysvoiteessa on jännä koostumus, suorastaan ennenkokematon ja ensimmäisellä sekunnilla ajattelin jopa, että aivan liian hoitava. Merkillistä kyllä silmänympärysvoidetta laittaessa koostumus tuntuu aluksi todella runsaan täyteläisen kermaiselta, mutta kun hieman sy-voidetta jaksaa sormilla iholle hellästi painella, yhtäkkiä koostumus muuttuu kermaisesta vesimäiseksi ja seuraavalla hetkellä silmänympärysvoide imeytyy ja iho tuntuu kimmoisalta, pehmeältä eikä lainkaan rasvaiselta. Koostumus on omasta kokemuksesta hoitavista sy-voiteista kaikkein nopeiten imeytyvin, suhteessa sy-voiteen kermaisuuteen ja miten nopeasti sulaa iholle. 

Illan laiton jälkeen, seuraavana aamuna iho on rauhoittunut, atooppinen hilseily on tasoittunut ja sy-voide ei ole lainkaan pussittanut silmäluomia.

Sy-voide on muuten miltei tuoksuton, mutta jos sitä oikein tuoksuttelee, tuoksuu se vienosti omaan tuoksunenääni mintulle. 

Kannattaa käydä Kiehl`s pisteellä testaamassa, Kiehl`s jakaa myös hyvin näytteitä ja näin pääset kotonakin testailemaan tuotteita käytännössä. :)

Tämä oli myös Kiehl's joulukalenterin paras tuote, joka tuli luukusta. 

Hintaa 15ml 27,90 ja 30ml 44e ja saa mm. Stockmann verkkokaupasta
Panosta osastolla Sensai Eye Contour Cream silmänympärysvoide, joka on, täyteläinen, samettinen kiinteyttävä anti-aging silmänympärysvoide. Minimoi ikääntymisen merkkejä, kuten juonteita, ihon sameutta ja turvotusta. Eli kerrassaan täydellisen hoitava sy-voide, joka ei turvota. Etsin aina täydellistä sy-voidetta ja kyllä Sensain kermaisuus, silmäluomien kuivuutta ravitsevat ominaisuudet ja se miten näin hoitava tuote ei pussita silmäluomia aamulla, tekee Sensain silmänympärysvoiteesta tälläisen tänä vuonna 50-vuotiaan silmänympärystuotteesta vuoden parhaimman, jota olen testannut. Erittäin riittoisa ja tuotetta tarvitaan silmänympärysiholle vain vähän.
Kaksoiskosteutus. Cellular Performance Lotion II (MOIST)täyteläinen, kiinteyttävä anti aging hoitovesi normaalille ja erittäin kuivalle iholle eli minulle. Hoitovesi täydentää ihon kosteusvarastoja ja tämä on erityisen tärkeää, valmistaa ihon sen seuraavaa hoitoa varten ja tehostaa tulevien hoitotuotteiden vaikutusta. 

Hoitoveteen olen koukussa ja tätä on tullut hankittua itselleni jo muutama vuosi sitten jo. Hoitovesi on kasvovettä paksumpaa, mutta ei kuitenkaan geelimäistä ja SENSAIN tuotteille ominainen tuoksu on jotain niin kaunista ja puhdasta ja juuri tältä, mielikuvieni aito silkkikin tuoksuu. Haluaisin, että meidän kotona olisi Sensailta tuoksuvia tuoksukynttilöitä ja myös pyykinpesuainetta, sillä tuoksu on niin puhdas ja ylellisen silkkisen kaunis. 

Hoitonesteen 125ml kokoinen pullo maksaa 73,15e, mikä on kohtuullinen hinta erittäin riittoisasta ja ihanasta hoitonesteestä.

Kaksoiskosteutuksen toinen vaihe viimeistellään Cellular Performance Emulsion II(MOIST)hoitoemulsiolla, joka on ylellinen anti aging emulsio normaalista kuivalle iholle. Täyteläinen 24h hoitoemulsio, joka pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Hoitoemulsio ravitsee aikuisen naisen ihoa, ylläpitää ihon kiinteyttä ja heleyttää. 

Kyseillä kaksikolla lähden monesti kiireiseen päivään ja vaan meikit päälle. 

Normaali koko 100ml maksaa 107,50e.

Tälläisiä oli vuoden ihonhoitotuote ja tuoksusuosikit vuodelta 2017. Vuoden 2017 meikkien saralla sain pähkäillä aika tovin näitä parhaita, mutta taas ihonhoitotuotteiden ja tuoksujen saralla päätökset olivat huomattavasti helpompia. Toivottavasti näistä löytyisi teillekin jotain uutta vinkattavaa. :)

Ohessa vielä video, jossa kerrotaan enemmän tuotteiden fiiliksistä ja tuntumista. 

Löytyikö omia suosikkeja tai haluatko jakaa omia lempituoksuvinkkejä ja ihonhoitotuote lemppareita kommenttikentässä, vinkkejä otetaan aina ilolla vastaan. 

Tuoksuvaa ja kaunista päivää kaikille. Meillä on tänään Maijun kanssa Tädit tubettaa päivä ja iiks saamme kanavalle tähtivieraan, nyt ollaan jännän äärellä. <3

*Postauksen kosmetiikka pr-näytteitä ja ph-formula kasvohoito yhteistyössä.

22 kommenttia:

  1. Oooh, mahtava postaus! Tästä nappaan kyllä vinkkejä talteen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Noora, kiitos niin paljon ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Kuulostaa ja näyttää kyllä kaikki niin hyviltä tuotteilta! Sitä omaa ihoa ei meinaa edes tunnistaa jonkun ihanan kasvohoidon jälkeen..kun niin näyttää siloselta ja ihan kun rypytkin olisi pienentyneet:) Teillä onkin hauska päivä tiedossa..Mukavaa päivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta ja varmaan olisi hyvä muistaa puhdistaa ja kosteuttaa ihoa oikein urakalla, siitä tulee se näky, että kuin rypytkin olisi pienentyneet, kun ihosta tulee taas kimmoisa.

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Siinäpäs oli monta kokeilemisen arvoista tuotetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan ollutkin. :) Kiitos kovasti Katja ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Aivan ihania tuotteita ja upea postaus <3
    Tästä löytyy monta omaa suosikkiani, mm Natura Siberica, Loccitane, BonBon ja tuo Lorealin hoitoneste, ihan loistava hinta-laatusuhde <3
    Ja todella monta tuotetta jota haluaisin ehdottomasti testata.
    Ihanaa viikkoa Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin monia samoja suosikkeja ja muistan aina, että olet rakastanut Bonbon tuoksua. <3

      Ihanaa viikonloppua Souliina <3

      Poista
  5. Voi kun mahtavan oloisia suosikki tuotteita sinulla. Itsellänikin muutama näistä käytössä ja ihan suosikkeja ovat olleet. Ja tuo Bodyshopin shampoo ja kuorinta vaikuttaa ihan pelastavalta enkeliltä! Minä kärsin myös kuivasta ja hankalasta päänahasta, joten tätä täytyy kokeilla. Joskus olen pessyt ihan apteekin Agualan perusvoiteella hiukset. Tai antanut rasvan vaikuttaa päänahassa tunnin ja sitten pessyt shampoolla. Inhottava vaiva, mutta täytyy kokeilla tuota TBS tuotetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh ihanaa kuulla <3 Juu nuo Body Shop:n jutut ovat olleet tyttärelle oikea pelastus ja meillä on jo kolmas satsi menossa. Ihanaa kun tytär on sanonut, ettei enää muita hiustuotteita eli kyllä hänellekin on helpotus, että päänahka voi hyvin eikä hilseile.

      Kannattaa kokeilla ja ihan tosiaan ajoittain kuoria se päänahka. Ihan ensimmäisellä kerralla jo tyttären päänahasta oli ne hilselastut poissa ja en ollut uskoa silmiäni. Kärsimme molemmat atooppisesta päänahasta, mutta tyttärellä ongelma oli jopa pahempi.

      Peukut pystyssä Hertta-Viola, että saat apua samalla lailla tuotteista <3

      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Ihailen sinua. Että jaksat kirjoittaa noin tarkasti ja hienosti kosmetiikasta. Upeita tuotteita sinulla.Lòccitanen ihonpuhdistus tuntuu ylelliseltä. Itse käytän Nivean vaahtoutuvaa geeliä Se kyllä puhdistaa hyvin, mutta jättää pinkeän tunteen iholle (Onko iholla tunteita?). On heti puhdistuksen jälkeen laitettava seerumi ja yövoide. Happohoito kuulostaa jotenkin pelottavalta. Mutta jos se toimii. Miksikäs ei sitä käyttäisi. Minä vaan kartan kosmetologille menemistä. En vain tykkää. Ajattelen itseriittoisesti hoitavani ihoni itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos, mutta en ole suinkaan ammattilainen ja voi kosmebloggaajia, he vasta taidolla kirjoittavatkin. Mutta intohimoinen kosmehamsteri olen, joten ehkä se rakkaus kosmetiikkaan saa nakuttamaan into piukeana näit raportteja.

      On iholla tunteita ja olisiko Nivean geelissä kuules alkoholia, joka kuivattaa ihoa. Suosittelen etsimään vaikka alkoholittoman tuotteen tai hellemmän iholle. Nuo L'Occitanet on supereita ja nyt testailen jo Sensaita putsareiden suhteen ja taas on rakkautta ilmassa. :)

      Happohoito kuulosta minullekin pelottavalta ja luulin, että se tarkoittaa jotain kamalaa tapahtuvan iholle, ihon kuoriutuvan, mutta ei itse asiassa ihoa vahvistetaan eli pinnoitetaan ja tämän jälkeen iho on vahvempi ja imee paremmin myös hoitavat aineet. Happo sananan on vääriä mielikuvia antava.

      Kosmetologilla käynti on kokonaisvaltainen elämys ja maailman nautinnollisin hoito on ollut Lupauksen Tarjalla Dr.Hauschka klassinen hieronta, siinä vasta on ihana hoito, kuule nukahdin ja heräsin omaan kuorsaukseen. Tämä pf-formula hoito ei ole rentouttava, mutta ei lainkaan kivulias, mutta sillä saa taas iholle tuloksia nopeasti ja pitkäkestoisesti.

      Ihanaa viikonloppua Marja ja et ole itseriittoinen lainkaan, pääasiassa täälläkin ihoa itse puleerataan ja olen laiska käymään hoidoissa. <3

      Poista
  7. Kiva video. Sinua katselee ja kuuntelee oikein mielellään. Erityinen ansio on mun mielestä se, että puhuutaan riittävän hitaasti, eikä papateta henkensä hädässä. Sulla on just sellainen miellyttävä jutteleva tempo, että sitä on mukava kuunnella:)
    Kiitos siitä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos, minusta olen tylsä ja pitäisikö sitä naamaa esitellä ja sen kanssa tuotteita, en tiedä. Pitäisi olla myös joku teline kännykälle, jotta saisin esiteltyä koostumuksia. Noh katsellaan, mutta kiitos niin paljon ihanasta palautteesta ja mukavaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  8. Viktor&Rolfin Bonbon on kyllä sellainen tuoksu, jota haluaisin päästä nuuskuttamaan. Siinä varmaan kävisi niin, että se tuoksu olisi sitten saatava.
    Ihanaa torstaita Tiia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mars Stockkalle Outi, siellä kutkuttelee ihanat Bonbon tuoksut, ne on jumalaisia. <3 Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  9. Oi, mulla on edelleen testaamatta Viktor&Rolfin Bonbon tuoksu. Ehkä ens kemppari reissulla muistan koklata tuota tuoksua. Ihanaa uutta vuotta muru ❤ Koetan palata taas sorvin ääreen eli siis blogin ääreen 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, se on nimittäin fantastinen <3 Kivaa jos palaat, on ollut sua jo ikävä. Ihanaa viikonloppua Jaana <3

      Poista
  10. Noi Sensait on kyllä just ihania meikin alla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ja just sillä tavoin tykkään käyttääkin niitä. Ihanaa maanantaita Jonna <3

      Poista
  11. Hei Tiia, sain joululahjaksi toivomani Bon Bon tuoksun ja rakastan sitä. Kiitos vinkistä. Minkälaisiakohan tuoksuja tänä vuonna ilmestyy. terv. Aija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aija, onpa kiva kuulla, että sait sen lahjaksi ja että pidät siitä. :) Tätä tuoksuvuotta taas odotellaan oikein urakalla, mutta ainakin olen bongannut, että Escadalta on tullut vesimelonin tuoksuinen kesä Escada ja tuoksuttelin sitä jo iholla ja se on aivan ihana. Sitten odotan kuin kuuta nousevaa Marc Jacobs Daisy Twinkle tuoksujen nuuhkutteluja. Nina Ricciltä tulossa hauskan malliset omput, jännityksellä odotan, tulevatko ne Suomeen. :) Prada Candy uutuustuoksua myöskin odottelen eli paljon kaikenlaista tuloillaan, toivottavasti joitain niistä pääsen esittelemään täällä blogissakin.

      Ihanaa uutta viikkoa Aija <3

      Poista